Varpu, Vaula

Kotimaa

Ulosajo Suomen keskipisteessä – kuski puhalsi 2,6 promillea

Julkaistu:

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lauantai-iltapäivänä puoli viiden maissa sattui onnettomuus Siikalatvan Piippolassa, kun auto ajautui ulos Leskeläntieltä.

Onnettomuusautossa ei ollut muita vuonna 1981 syntyneen kuljettajan lisäksi. Hän loukkaantui rajussa ulosajossa. Paikalle saapuneen poliisipartion tekemä puhalluskoe osoitti 2,6 promillen lukemat.

Kuljettaja vietiin jatkotutkimuksiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Siikalatva sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, 90 kilometriä Oulusta. 5500 asukkaan kunta syntyi vuonna 2009, kun Piippola, Pulkkila, Rantsila ja Kestilä yhdistyivät.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Siikalatvan Piippolassa on Suomen maarajojen mukainen keskipiste, jota on osoittamassa vuonna 1958 nelostien varteen pystytetty merkkipylväs.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Presidentit tapasivat YK:ssa: Trump ja Niinistö rouvineen virallisessa kuvassa

  2. 2

    Karhu hyökkäsi ihmisen kimppuun – jahtasi yksinäistä miestä lintumetsällä

  3. 3

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  4. 4

    Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

  5. 5

    Suomalaispariskunta otettiin kiinni yöllä Moskovassa

  6. 6

    Onko tässä Idols-koelaulujen kiusallisin tilanne? Mira, 20, yrittää anella tiensä jatkoon – ”Tämä ei ole huutokilpailu”

  7. 7

    Autoliitto tyrmää Trafin kampanjan: ”Eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

  8. 8

    Venäjän maahanlaskujoukkojen komentaja vakavassa kolarissa – hurja video autokolonnan riskiohituksesta julki

  9. 9

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  10. 10

    Tältä näyttää Ellen Jokikunnaksen tuore aviomies Jari – ihana tunnelmakuva

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  2. 2

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  3. 3

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  4. 4

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  5. 5

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  6. 6

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  7. 7

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  8. 8

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  9. 9

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  10. 10

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Presidentit tapasivat YK:ssa: Trump ja Niinistö rouvineen virallisessa kuvassa

  2. 2

    Karhu hyökkäsi ihmisen kimppuun – jahtasi yksinäistä miestä lintumetsällä

  3. 3

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  4. 4

    Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

  5. 5

    Suomalaispariskunta otettiin kiinni yöllä Moskovassa

  6. Näytä lisää