Uuno

Kotimaa

Valikko

Yksi kuva tiivistää Timo Soinin murskatappioon päättyneen lauantain: ”Se oli siinä”

Julkaistu:

Lauantaina perussuomalaisten puheenjohtajuudesta luopunut perussuomalaisia kaksikymmentä vuotta johtanut Timo Soini ei ollut juttutuulella.
Puoluekokous on ollut pettymys Timo Soinille, vaikka väistyvä ja väistynyt puheenjohtaja ei sitä ole verbaalisesti ilmaissut.

Soini osasi kuitenkin eittämättä jo varautua tilanteeseen. Hän oli kertonut, ettei aikoisi kommentoida puheenjohtajavalintaa, ei etukäteen eikä jälkikäteen.

– Tämä on näiden päivä, antaa nyt näiden puhua, Soini perusteli IS:lle matalaa profiiliaan ennen puheenjohtajan äänestystä.

Halla-ahon valinnan on täytynyt olla sokki Soinille. Smp:n raunioilta kasvaneen, unohdetun kansan puolueen tie päättyi lauantaina Soinin jäähyväispuheeseen.

Niin kova paikka vallanvaihdos on, että se sai isonkin miehen kyyneliin koko tuhatpäisen puolueväen edessä.
  • Katso Soinin jäähyväispuhe yllä olevalta videolta.
Lehtikuvan kuvaaja Jussi Nukari kuvasi myöhemmin lauantain aikana kokouspaikalta poistuvan, pettyneen Soinin. Kuvaan on tiivistynyt entisen puoluepomon pettymysten päivä.

Puolueessa ääntä ja valtaa pitää nyt maahanmuuttokriittinen siipi, jonka Soini otti perussuomalaisten siipien suojaan kuntavaaleissa 2008.

Perussuomalaiset oli silloin lilliputtipuolue, ja nyt maahanmuuttokriittinen siipi on puolueen enemmistö.

Soini antoi pikkurillin, mutta nuiva siipi vei koko käden. Soini ja soinilaiset on siirretty syrjään.

Puheenjohtajaksi valittu puolueen maahanmuuttopolitiikan kiristämiseen keskittynyt Jussi Halla-aho ei suinkaan ollut Soinin suosikki, vaan paikkaa oli kevään mittaan pedattu toiselle kärkiehdokkaalle, vastikään kulttuuri- ja eurooppaministeriksi nimitetylle Sampo Terholle.

Soini odotteli puheenjohtajaäänestystä puoluekokoussalin eturivissä, kymmenisen metrin päässä Jussi Halla-ahosta ja Sampo Terhosta.

Soini katseli lasittunein katsein, kun puheenjohtajaäänestyksen tulokset rävähtivät näytölle.

– Kansa on puhunut, se oli siinä, Soini kommentoi IS:lle puheenjohtajavaalin tulosta.

Halla-ahon voitto ei tullut yllätyksenä, sillä kisasta odotettiin tasaväkistä. Harva osasi kuitenkaan odottaa niin mittavaa etumatkaa toiseksi tulleeseen Terhoon.

Halla-ahon valinta kertoo, että puolueessa vaaditaan nyt muutosta.

Uuden puheenjohtajan kiitospuheen jälkeen Jussi Halla-aho saateltiin lavalta alas suoraan Soinin eturivin penkin ohi.

”Jussi, Onnea”, Soini huikkasi uuden puheenjohtajan perään ja sai kuin saikin työnnettyä kätensä uuden puheenjohtajan kouraan.

Lauantai ei ollut Jyväskylän Paviljongissa Timo Soinin päivä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    6. 6

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    7. 7

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    10. 10

      Lehtiväite: Koko Venäjän MM-kisajoukkueen ylle laskeutui dopingvarjo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    7. 7

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    6. Näytä lisää