Alvar, Auno

Kotimaa

Syyte: Luutnantti nöyryytti ja uhkaili varusmiehiä Kajaanissa – kutsui ”velliperseiksi” ja ”paskahousuiksi”

Julkaistu:

Syyttäjän mukaan 26-vuotias upseeri teki latausliikkeen varusmiesten edessä.
Syyttäjän mukaan luutnantti hermostui siitä, kun kuljettajakoulutukseen osallistunut varusmies vältteli palvelusta.

Syyttäjän mukaan varusmieskouluttajana toiminut luutnantti kohdisti rangaistuksensa 24 varusmieheen seuraavana päivänä.

Syyttäjän mukaan luutnantti käski alaisiaan herättämään varusmiehet tuntia aiemmin kuin viikko-ohjelmaan oli merkattu. Kello 05.10 herätyksen jälkeen luutnantti käskytti varusmiehet yksikkönsä tykkihalliin ja sieltä puolestaan takapihalle.

Syyttäjän mukaan luutnantti käski varusmiehiä poistumaan läheiselle mäelle, jossa ”poistuttamista” sekä riviin järjestäytymistä jatkettiin. Tapahtumat sattuivat Kajaanissa Kainuun prikaatissa vuoden 2015 elokuussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tämän yhteydessä (luutnantti) on nimittänyt joukkoa loukkaavilla puhetavoilla, kuten ”paskahousuiksi” ja ”velliperseiksi”. (Luutnantti) on joukon edessä virittänyt käsissään olevan rynnäkkökiväärin kysyen ”pelottaako”, kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehdon laatimassa haastehakemuksessa lukee.

Syyttäjän mukaan varusmiehillä oli syy pelätä oman turvallisuutensa puolesta. Syyttäjän mukaan varusmiehet eivät voineet olla varmoja siitä, oliko rynnäkkökiväärissä luoteja vai ei. Todellisuudessa aseessa ei ollut luoteja.

Asetemppuilun jälkeen luutnantti käski syyttäjän mukaan yhtä varusmiestä lukemaan mitalista ”isänmaallista tekstiä”.

– Sinällään tekstin asiasisältö oli asianmukaista, mutta ei se tuohon tilanteeseen kuulunut, Lehto sanoo IS:lle.

Syyttäjän mukaan luutnantti toimi varusmiehiä kohtaan nöyryyttävästi.

– Kun yksi ihminen on jäänyt palveluksesta pois, ja sitten tätä sanktiota kohdennetaan isoon joukkoon ja käytetään tuommoisia nimityksiä, syyttäjä perustelee nöyryyttämistä.

Hänen arvionsa mukaan ”operaatio” kesti kaikkineen noin kymmenkunta minuuttia.

Asiaa käsiteltiin Kainuun käräjäoikeudessa maanantaina. Syyttäjä vaatii 26-vuotiaalle miehelle sakkorangaistusta esimiesaseman väärinkäyttämisestä, laittomasta uhkauksesta sekä palvelusrikoksesta.

Syyttäjän mukaan tapaus on poikkeuksellinen.

– Harvoinhan tämmöisiä asioita ylipäätään on. Ei tätä voi mitenkään yleiseksi sanoa, Lehto kuvailee.

Kainuun käräjäoikeus antaa asiassa tuomion tiistaina. Kainuun prikaatista kerrotaan Ilta-Sanomille, että mies on siirretty muihin ”erityistehtäviin”. Luutnantti ei siis toimi enää varusmieskouluttajana.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  2. 2

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  3. 3

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  4. 4

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  5. 5

    Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

  6. 6

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  7. 7

    Prinssi Harry tapasi Melania Trumpin Kanadassa – Donald Trump hehkutti puolisoaan ylpeänä Twitterissä

  8. 8

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  9. 9

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  10. 10

    Uusi takaisku Pohjois-Korealle: Kiina taipui rajoittamaan öljyn vientiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  10. 10

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  2. 2

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  3. 3

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  4. 4

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  5. 5

    Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

  6. Näytä lisää