Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Ella oli lukionsa ainoa ylioppilas – nosti koulunsa Suomen kolmen kärkeen

Julkaistu:

Ylioppilaskirjoituksissa oli tänä keväänä runsaat 40000 kokelasta.
Utsjoen saamelaislukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Ella Rokkonen nosti koulunsa tilastokärkeen. Ylioppilastutkintolautakunnan tilasto kertoo, että saamelaislukio oli tänä vuonna kolmanneksi paras pakollisten aineiden keskiarvolla mitattuna.

Ella Rokkonen oli tänä keväänä saamelaislukion ainoa ylioppilas. Tavallisesti koulusta kirjoittaa noin viisi tai kuusi ylioppilasta vuosittain.

– En olisi uskonut, että minulle tulisi näinkin hyvät paperit, sanoo Rokkonen.

Rokkonen kirjoitti viisi ainetta: suomen äidinkielenä, englannin, ruotsin ja terveystiedon sekä pohjoissaamen vieraana kielenä. Äidinkielestä hän sai magnan eli kolmanneksi parhaan arvosanan, muista toiseksi parhaan eli eximian.

Ella Rokkonen on kotoisin Lieksasta. Hän hakeutui Utsjoelle ensin lyhyelle tutustumisjaksolle, mutta päätyi opiskelemaan siellä koko kolmannen lukiovuoden.

– Tykkään suomalais-ugrilaisista kielistä. Ajattelin, että lähden opiskelemaan saamea, kertoo Rokkonen.

Suomalais-ugrilainen kielentutkimus tuntuu edelleen houkuttelevalta. Seuraavat kaksi vuotta Rokkonen aikoo kuitenkin opiskella käsitöitä Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa.

– En vielä tiedä, mihin yliopistoon pitäisi mennä, sanoo Rokkonen.

Pieni lukio on menestynyt ennenkin

Saamelaislukion apulaisrehtori Eeva Vallittu kertoo, että opetus lukiossa on pääosin suomenkielistä. Pohjoissaame on mahdollista valita joko äidinkieleksi tai vieraaksi kieleksi.

– Peruskoulussa opetus on saamenkielistä, mutta lukion saamenkielisiä aineenopettajia ei juuri ole, kertoo Vallittu.

Ella Rokkonen ei ole ensimmäinen eikä viimeinen, joka on tullut Utsjoen saamelaislukioon muualta Suomesta. Pääosa oppilaista on kuitenkin oman kunnan nuoria. Tällä hetkellä lukiossa on 13 oppilasta. Suurin oppilasmäärä on Vallitun mukaan ollut 46.

– Pienessä lukiossa on mahdollista keskittyä oppilaisiin. Meillä on ennenkin saatu hyviä arvosanoja, sanoo Vallittu.

Espoo ja Helsinki tilaston kärjessä

Pakollisten aineiden keskiarvon perusteella paras oli tänä keväänä espoolainen Etelä-Tapiolan lukio, ilmenee Ylioppilastutkintolautakunnan tiedoista. Toiseksi parhaiten kirjoitettiin Ressun lukiossa Helsingissä.

Etelä-Tapiolan lukio oli paras myös viime vuoden kevään ylioppilaskirjoituksissa. Seuraavaksi parhaiten menestyivät Ressun lukio ja Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu.

Ylioppilaskirjoituksissa oli tänä keväänä runsaat 40 000 kokelasta. Heistä kuusi sai kahdeksan laudaturia.

STT tekee julkaistujen koulukohtaisten tulosten perusteella myöhemmin oman vertailunsa, joka ottaa huomioon opiskelijoiden lähtötason.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    2. 2

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    4. 4

      Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. 6

      Mercedes-pomolla yllättävä kanta siihen, sorsiko Ferrari Kimi Räikköstä Monacossa

    7. 7

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    8. 8

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan

    9. 9

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    10. 10

      Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. 6

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    7. 7

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    8. 8

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    9. 9

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    10. 10

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    2. 2

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    4. 4

      Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. Näytä lisää