Usko

Kotimaa

Valikko

Yleltä irtisanoutunut Susanne Päivärinta siirtyy Iltalehteen

Päivärinta aloittaa uudessa työssään maaliskuun puolivälissä.
Yleisradion A-studion entisenä toimittajana ja juontajana tunnettu Susanne Päivärinta siirtyy työskentelemään Alma Median kustantamaan Iltalehteen IL-TV:n erikoistoimittajaksi.

Päivärinta saa oman viikoittaisen suoran haastatteluohjelmansa, jonka nimi on Sensuroimaton Päivärinta.

– On huikeaa olla mukana laajentamassa Iltalehteä liikkuvan kuvan taloksi. Vaikka tekotapani on monille tuttu jo entuudestaan, IL-TV:ssä pääsen höystämään tinkimätöntä ja suoraa tyyliäni myös huumorilla, Päivärinta kertoo Alma Median julkaisemassa tiedotteessa.

Päivärinta jätti pestinsä Ylen palveluksessa 9. helmikuuta.

Irtisanoutumisen syynä kerrotaan olleen Ylen päätoimittajan Atte Jääskeläisen tiukka linja ja johtamistavat.

Ilta-Sanomat kertoi viikko sitten Päivärinnan lähettäneen kollegoilleen päätoimittajaa kritisoivaa sähköpostia.

Jääskeläinen on myöntänyt myöhemmin, että hänen ja Päivärinnan välillä on ollut jännitteitä.

Päivärinta aloittaa uudessa työssään Iltalehdessä maaliskuun puolivälissä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  2. 2

    Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

  3. 3

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  4. 4

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  5. 5

    Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

  6. 6

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  7. 7

    Tutkija Putinin ja Trumpin mahdollisesta tapaamisesta Suomessa: ”Loistava uutinen”

  8. 8

    Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

  9. 9

    Tähän sähköpostiin ei kannata haksahtaa: ”Minulla on tietoa sinusta...” – pöytään lyödään vakuudeksi kotiosoite

  10. 10

    Cheyenne Järvinen vaarassa joutua kotiin Temptation Islandissa – vetoaa varattuihin miehiin: ”Tulin näyttämään, etten ole hirveä ihminen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  6. 6

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  7. 7

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  8. 8

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  9. 9

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  2. 2

    Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

  3. 3

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  4. 4

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  5. 5

    Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

  6. Näytä lisää