Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Jukka Kurttilaa epäiltiin jopa hulluksi: ”Aika moni sanoi alussa, että tulee tapahtumaan kauheita”

Henkilö
Duunariperheen poika Jukka Kurttila ei osaa pelätä. Maantieteen tutkija hyppäsi mainostoimistoon ja sitten osti Finlaysonin.
Ensin Jukka Kurttila pirautti vaimolleen. He ovat olleet yhdessä 17-vuotiaasta, joten vaimo tietää, että mies ei vain puhu vaan toimii.

– Sä olet hullu, hän tokaisi ja kehotti aviomiestään harkitsemaan vielä mutta innostui itsekin pian.

Petrin ja Riston mielestä idea oli heti loistava.

Seuraavat kahdeksan kuukautta mainostoimisto Bob the Robotin perustajiin kuuluva Kurttila teki kumppaneidensa kanssa laskelmia, tapasi pankinjohtajia ja neuvotteli.

Tekstiiliyhtiö Finlayson oli todella huonossa hapessa. Se oli ollut edellisen omistajan hallussa 14 vuotta.

Vanhana markkinointi-ihmisenä Kurttila mietti, että tuossa on hieno yritys. Olisi sääli, jos se myydään ulkomaille – ja katoaa.

– Soitin omistajille ja he kysyivät, että mikä helvetin mies sinä olet, Jukka Kurttila kertoo.

Kesäkuussa 2014 Jukka Kurttila ja Petri Pesonen sekä Risto Voutilainen ostivat tekstiiliyhtiö Finlaysonin.

– Halusimme raikastaa nuutuneen brändin tähän päivään.


Jukka Kurttila on mainosmiehenä 25 vuoden ajan keksinyt brändeille tarinoita. Finlaysonissa oli harvinainen tilanne. Ei tarvinnut keksiä tarinoita kuvitteelliselle brändille. Vuonna 1820 perustetun firman historiankirjat olivat täynnä mitä mielenkiintoisimpia käänteitä.

Kurttila ja Pesonen ryhtyivät lukemaan arkistoja. Sieltä löytyi vuosi 1836, jolloin James Finlayson myi Finlaysonin von Nottbeckeille. Siitä alkoi hyvin nopea kasvun kausi. Uusia omistajia kiinnosti, mitä ihmettä silloin oikein tapahtui.

– Huomasimme, että ne kaverit osasivat ajatella itsenäisesti eivätkä tuijotelleet sivuilleen ja miettineet, mitä toimialalla tehdään. Heitä kiinnostivat asiat ja ilmiöt maailmalla – ja niitä he toivat Suomeen.

Kurttila ja Pesonen ajattelivat, että tuota maailmaa me haluamme jatkaa. Jos katselee, mitä kilpailijat tekevät, on monta kymmentä askelta jäljessä.

Jukka Kurttila pyrki jo lapsena pois muotista. Kuusivuotiaana hän karkasi päiväkodista sillä seurauksella, että sai jäädä yksin kotiin vanhempien työpäivän ajaksi.

Parikymppisenä Kurttila luopui maantiedon ja biologian opettajan urahaaveista ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen.

Opettajan ammatti oli ollut pitkäaikainen unelma. Nuori Jukka ei tiennyt hienompia ammatteja kuin opettaja, pankinjohtaja tai pappi.

– Papiksi en halunnut, en samaistunut siihen mun silmissä liialliseen hurskasteluun. Kummastutti myös, että laskeskelisin rahoja pankissa. Ajattelin, että olisin opettaja. Tykkäsin luonnosta. Päätin lähteä opiskelemaan biologiaa ja maantietoa.


Itä-Helsingissä ainoana lapsena varttuneen Kurttilan silmät avautuivat yliopistossa. Hän tajusi, että maailma on täynnä kaikenlaista innostavaa ja kiinnostavaa eikä hän halua vain opettaa.

– Haluan keksiä ja luoda jotain uutta enkä opettaa jotain, mikä on jo havaittu.

Nyt Jukka Kurttila istuu Finlaysonin pääkonttorissa Helsingin Salmisaaressa ja puhuu peloista.

Lasiseinien läpi näkyy show roomiin, jossa on muun muassa kohua herättänyt Tom of Finland -mallisto. Uusien omistajien johdolla Finlaysonin liikevaihto kasvoi vuodessa 25 prosenttia. 2014 konserni teki vielä 744 748 euroa tappiota; seuraavana vuonna liikevoitto oli jo 331 869 euroa.

– Aika moni sanoi alussa, että tulee käymään kauheita. Ihmiset olivat kauhuissaan, mutta tapahtui pelkkää hyvää. Yksikään pelko ei osoittautunut todeksi.

Jukka Kurttila sanoo, että monessa yrityksessä ihmiset pelkäävät kuollakseen. Mutta onko se niin vaarallista, jos epäonnistuu?

– Pelko on usein ensimmäinen kysymys johtoryhmässä, kun esitellään uusi asia. Onkohan kukaan kiinnostunut tästä? Ostaakohan kukaan tätä?

– Enemmänkin pitäisi miettiä, mitä mahdollisuuksia on ja mihin tämä voisi parhaimmillaan johtaa. Juuri rohkeuden palautimme Finlaysonin historiasta.


Kun Finlayson julkisti homoeroottiset Tom of Finland -tekstiilit, Facebookiin perustettiin boikottiryhmiä. Jukka Kurttila sai kaksi tappouhkausta sekä herjakirjeitä. Mutta enemmän hän kokee, että Suomessa on rakkautta ja hyväksyntää.

– Ei maailma ole niin paha kuin nämä kellokkaat yrittävät ymmärtää.

Ostettuaan Finlaysonin Kurttila kaivoi yrityksen arvot esille. 1800-luvulla Finlayson oli ollut monikulttuurinen, suvaitseva ja avarakatseinen yhteisö. Vuosisadan alussa yrityksellä oli oma kirkko, paloasema ja oma raha, kun ruplan arvo romahti.

– Mietimme, mitä vastuullisuus voisi olla tähän päivään tuotuna.

Julkisuudessa on puitu Finlaysonin ratkaisua lopettaa yhteistyö tavaratalo Kärkkäisen kanssa. Sen omistajat julkaisevat Magneettimedia-nimistä julkaisua, jonka sisältö on Finlaysonin tiedotteen mukaan vastenmielistä ja ahdasmielistä, täysin sen arvojen vastaista.

Näiden reilun kahden vuoden aikana Kurttila on kuullut monta kertaa: ei noin voi tehdä!

 

Aika moni kokee yllättävän pienen esteen ongelmaksi. Usein kysyn, että voisitko selittää, mitä pelkäät, kun mä en ymmärrä.

– Aika moni kokee yllättävän pienen esteen ongelmaksi. Usein kysyn, että voisitko selittää, mitä pelkäät, kun mä en ymmärrä.

Jukka Kurttila uskoo asenteen kumpuavan lapsuudesta työläisperheessä.

– Varmaan se on itähelsinkiläistä taistelutahtoa, että jos mä en osaa, niin mä opin.

Kolmihenkinen perhe asui Kontulassa kerrostalossa, jonka pihalla kirmasi 75 alle 15-vuotiasta lasta. Kurttila oppi olemaan ryhmässä.

– Opin, miten oma mielipide saadaan ison porukan edessä kuulluksi. Sieltä kumpuaa myös lojaalisuuden merkitys ja ihmisten kykyihin luottaminen.

Jukka Kurttilan isä työskenteli vesilaitoksella, äiti lääketukku Tamrolla. Kodin ilmapiiri oli luottavainen. Isä oli kannustava ja ylpeä pojastaan ja tuki tämän päätöksiä.

– Vaikka tappelin kaksi kertaa fyysisesti isän kanssa, koin että faija oli paras kaverini ja paras tuki. Se loi itseluottamukseni, että faija luotti muhun.

Iltalukiossa Kurttila tapasi tulevan vaimonsa Minnan, johon oli tutustunut jo lapsena. He olivat vastapäisten kerrostalojen lapsia. Omasta ikkunasta näkyi toisen ikkuna.

– Minna sanoi, että eiköhän sun olisi aika lähteä opiskelemaan.


Yliopistossa vaikutuksen teki Aristoteleen ajatus: Yliopiston tehtävä on antaa opiskelijalle mahdollisimman korkea sivistyksen taso, jotta hän voi toimia millä toimialalla hyvänsä.

Ensin Jukka Kurttila oli pari vuotta tutkijana Helsingin yliopistolla. Tutkijan ura jatkui Teknillisessä korkeakoulussa. Aika pian hän alkoi miettiä, miten elämä on mennyt tällaiseksi, että katsotaan kahdeksasta neljään taulukoita.

– Jotenkin kyllästyin akateemiseen maailmaan. Siellä oli vain muutama ihminen per laitos. Olen aika riippuvainen ihmisistä.

Pian markkinointihommat veivät miehen. Kurttilasta tuli Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja 29-vuotiaana. Parin vuoden kuluttua puhelin soi. Soittaja oli head hunter, joka tarjosi työtä mainostoimistosta.

– En ollut kuullutkaan mainostoimistoista. Siellä oli kaksi hyllyä täynnä mappeja. Mulle sanottiin, että sinulla on kaksi kuukautta aikaa ottaa asiat haltuun.

Mainostoimistoura kesti yli 20 vuotta. Kurttila on perustanut kahdeksan yritystä. Hän oli yhtenä ideatykkinä suunnittelemassa Sampo Pankin asuntolainapäätös tunnissa -kampanjaa, Saarioisten mainosta Äitien tekemää ruokaa sekä pelastamassa Korkeasaaren paviaaneja.

Nykyinen ura on Jukka Kurttilasta pehmeä siirtymä. Mainonta on parhaillaan sitä, että täytyy ymmärtää kuluttajan maailmaa. Pitää ymmärtää ihmisen arkea. Se on myös designin tehtävä.

– Luovuus on kyky nähdä asiat eri tavalla. Mun maailmassani luovuuteen liittyy myös tekeminen. Kyllä taivaanrannan maalareita ja viisastelijoita riittää. Olen aina inhonnut puhuvia päitä, jotka eivät tee mitään.

 

Ehkä mun suurimpia vahvuuksia on, että en näe ongelmia niin kuin muut. Finlaysonin kasvun takana on, että olemme poistaneet turhia ongelmia.

– Olen itse luonteeltani sellainen, että kykenen tekemään asioita ja saan myös aikaan. Kaupallisessa maailmassa luovuudella ei ole mitään virkaa, jos ei ole kykyä toimeenpanna asioita.

Luovaksi ihmiseksi Jukka Kurttilan elämä vaikuttaa erikoisen eheältä. Hän on ollut naimisissa 30 vuotta ja välit aikuisiin tyttäriin ovat läheiset. Toiminnan mies on rakentanut Pohjanmaalle kaksi taloa, harrastaa verkkokalastusta ja metsästystä. Hän pyöräilee joka päivä puku päällä töihin Kruununhaasta Salmisaareen.

Tuntuu, että hän on selvinnyt vaikeuksista kuin koira veräjästä. Kurttila sanoo, että hän ei ole koskaan ollut sellaisessa tilanteessa, että häntä olisi poljettu.

– Ehkä mun suurimpia vahvuuksia on, että en näe ongelmia niin kuin muut. Finlaysonin kasvun takana on, että olemme poistaneet turhia ongelmia.

Suurimmaksi saavutuksekseen Kurttila näkee sen, että hän on pystynyt työllistämään monia ihmisiä. Hän on työläisperheen poika, joka on nukkunut 13-vuotiaaksi keittiössä. Nyt Finlaysonilla on 260 ihmistä töissä.

Seuraavaksi toimitusjohtaja yrittää tehdä Finlaysonista vientituotetta.

– Vienti on minulle uusi asia, hän sanoo ennen kuin kiirehtii palaveriin.

Taas Jukka Kurttilaa viedään.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  4. 4

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  5. 5

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  6. 6

    Kommentti: Urheilu sai uuden supertähden – Joshuan ja Klitshkon ottelu jää nyrkkeilyhistoriaan

  7. 7

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  8. 8

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  9. 9

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  10. 10

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  4. 4

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  7. 7

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  8. 8

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  9. 9

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  10. 10

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  4. 4

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  5. 5

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  4. 4

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. Näytä lisää