Aulis

Kotimaa

KKO ottaa lähiaikoina kantaa Ilja Janitskinin valituslupaan vangitsemisesta

Julkaistu:

MV-lehti julkaisi materiaalia, joka kertoo sen mukaan Terhi Kiemungin suhteesta julkaisuun.
Korkein oikeus ottaa lähiaikoina kantaa Ilja Janitskinin valituslupaan hänen vangitsemisestaan, kertoo asian esittelijä Ilkka Lahtinen. Lahtinen arvioi, että ratkaisu valitusluvasta tulee todennäköisesti helmikuussa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäratkaisua MV-lehden päätoimittajaksi itseään kutsuvan Janitskinin vangitsemisesta poissaolevana. Janitskinia epäillään muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, laittomista uhkauksista ja tekijänoikeusrikoksista. Epäilyt kytkeytyvät Janitskinin MV-julkaisuun.

Janitskinista on annettu eurooppalainen pidätysmääräys, mutta hänen valitettuaan käräjäratkaisusta palautus Suomeen ei ole käytännössä edennyt.

Tylytti Kiemunkia

STT kertoi maanantaina, että Facebookin salaisessa Mitä Vittua -ryhmässä on haaveiltu esimerkiksi poliittisista murhista ja pakolaisten kuolemista. Yli 22 000 jäsenen salaisessa ryhmässä on muun muassa 31 perussuomalaisten sivuillaan ilmoittamaa kuntavaaliehdokasta ja kansanedustaja Teuvo Hakkarainen.

Ryhmässä olo ei tarkoita, että sinne olisi välttämättä liittynyt itse. Jos suljettuun ryhmään liitetään joku, hänen ei tarvitse hyväksyä kuulumista ryhmään. Hakkarainen sanoi Keskisuomalaiselle maanantaina, että hän ei ole liittynyt salaiseen ryhmään itse.

STT kertoi, että ryhmään kuuluu myös tamperelainen varavaltuutettu ja eduskunta-avustaja Terhi Kiemunki (ps.). Kiemunki kiisti perjantaina, että olisi ollut millään tavalla aktiivinen ryhmässä, liittynyt siihen itse tai tukenut julkaisua.

MV-lehti julkaisi maanantaina sähköpostin, jonka se sanoi tulleen aiemmin Terhi Kiemungilta. Janitskin myös muun muassa haukkui Kiemunkia valehtelijaksi. Asiasta kertoi aiemmin esimerkiksi Tamperelainen.

Toimittaja Jussi Korhonen julkaisi blogissaan kuvakaappauksia, joiden sisällön hän kertoi olevan Kiemungin julkaisuja ryhmässä. Myös STT löysi maanantaina ryhmästä useita Kiemungin julkaisuja.

Kiemunki ei maanantaina vastannut STT:n soittopyyntöön.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  4. 4

    Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

  5. 5

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  6. 6

    Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

  7. 7

    Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

  8. 8

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  9. 9

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  10. 10

    Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  2. 2

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  3. 3

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  4. 4

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  5. 5

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  6. 6

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  7. 7

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  8. 8

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  9. 9

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  10. 10

    Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  4. 4

    Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

  5. 5

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  6. Näytä lisää