Vappu

Kotimaa

Valikko

Aku Hirviniemi todisti tyttärensä kanssa välikohtausta Riihimäen asemalla – vartija laittoi nälkäisen asemiehen rautoihin

Riihimäki
Suosittu näyttelijä Aku Hirviniemi todisti Riihimäen juna-aseman ravintolassa outoa episodia, jonka selvittämiseen tarvittiin myös poliisia.
Välikohtaus sattui lauantai-iltapäivällä hieman ennen puoli neljää.

Hirviniemi kirjoittaa Twitter-tilillään, että hän oli syömässä tyttärensä kanssa, jonka jälkeen alkoi tapahtua.

– Riihimäellä sattuu ja tapahtuu, Hirviniemi kirjoittaa Twitter-tilillään.

Jos viesti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kanta-Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan Ilta-Sanomille, että ravintolaan tuli mies, joka vei sämpylän. Tämän jälkeen mies lähti ravintolasta pois, mutta sai vartijan peräänsä.

– Mies on näpistänyt sämpylän, vastustanut kiinniottoa ja hänet on vartijan toimesta laitettu rautoihin, poliisista kerrotaan Ilta-Sanomille.

Hirviniemi jäi Twitter-viestinsä perusteella siihen käsitykseen, että mies olisi käyttänyt käsiasetta rikoksen yhteydessä. Poliisin mukaan näin ei kuitenkaan ollut. Ase löytyi kylläkin miehen hallusta kiinnioton jälkeen.

– Kun asiaa on katsonut sivusta ja kun on yhdistänyt pari asiaa, on voinut tulla tämmöinen käsitys (aseen käytöstä rikoksen yhteydessä), mutta ei siinä ole asetta käytetty, poliisi tähdentää.

Poliisi tuli paikan päälle. Mies sai sakot näpistyksestä. Hirviniemen näkemän mukaan miehen hallusta löytynyt ase oli revolveri, mutta tätä poliisi ei pystynyt vahvistamaan Ilta-Sanomille lauantai-iltana.

IS tavoitti myös Hirviniemen lauantai-illalla, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  6. 6

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  7. 7

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  8. 8

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    Al Pacino muisteli Kummisedän kuvauksia – ”Tämä on huonoin elokuva, joka on koskaan tehty”

  10. 10

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  6. Näytä lisää