Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

”Isänmaallinen ryhmä” peri jäseneltään erorahaa rajuin ottein – uhri sidottiin eristysteipillä ja hakattiin pesäpallomailalla

Syyttäjä vaatii Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa viidelle miehelle yhteensä yli 20 vuoden tuomiota julmasta ja pitkäkestoisesta väkivallasta, jonka uhriksi joutui miesjoukon entinen jäsen.
Miehet kuuluvat sanojensa mukaan ”isänmaalliseen ryhmään”, joka poliisin esitutkinnan mukaan käyttää nimeä Crew88. He ovat 20–30-vuotiaita. Joukko käyttää vapaa-aikaansa mm. autojen korjaamiseen ja on sitä varten vuokrannut tallitilan Lahdesta.

Oikeudessa tutustuttiin vuokratilaan valokuvien perusteella. Ryhmä pitää vuokratilaa koristavat monenkirjavat tunnukset.

Miesjoukko ei ole kuitenkaan järjestäytynyt virallisesti, mutta esitutkinnan mukaan sillä on hierarkia ja omat säännöt.

Yksi ryhmän jäsenistä erosi toiminnasta viime syksynä. Ero ei muita miellyttänyt.

Joukko vaati mieheltä 1 300 euron erorahaa, jota omille teilleen lähtenyt piti aiheettomana.

Miehen entinen naisystävä suostui houkutuslinnuksi ja uhri käveli suoraan miinaan. Hänet pahoinpideltiin saman päivän aikana viime syyskuussa rajuin ottein, ryöstettiin ja hänen vapautensa riistettiin.

Mies laitettiin väkisin autoon ja kuljetettiin vuokratallille. Tallin ovella yksi ryhmän jäsenistä oli vahtina kun muut mukiloivat hänet.

Uhri sidottiin ilmastointiteipillä tuoliin kiinni ja hänen suunsa teipattiin. Häntä lyötiin nyrkein, potkittiin ja hakattiin pesäpallomailalla 2–3 tunnin aikana. Väkivalta oli voimakasta.

Uhri oli koko ajan puolustuskyvytön. Hän sai isoja ruhjeita kaikkialle. Ryöstäjän tuhosivat myös uhrin omaisuutta.

Miesjoukko esitti mukiloinnin aikana vaatimuksen erorahan maksamisesta ja antoi aikaa rahojen järjestämiseen kaksi viikkoa.

Kun eräpäivä koitti, käveli uhri poliisille ja vielä saman päivänä aikana poliisi otti kaikki tekoihin osallistuneet kiinni.

Kolme syytettyä on ollut neljä kuukautta vangittuna. Kaksi muuta syytettyä on viime viikkoina ollut vapaalla jalalla.

Syyttäjän vaatii joukolle tuomioita mm. törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä kiristyksen yrityksestä. Syyttäjä esitti myös vaihtoehtoisen syytteen.

Neljälle syyttäjä vaatii neljän ja puolen vuoden tuomiota kullekin ja yhdelle kahden vuoden ja neljän kuukauden tuomiota.

Käräjäoikeus käsitteli juttua torstaina noin 13 tunnin ajan. Tuomio annetaan kahden viikon kuluttua.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

  4. 4

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  5. 5

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  6. 6

    Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

  7. 7

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  8. 8

    Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

  9. 9

    Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

  10. 10

    Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  3. 3

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  4. 4

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  5. 5

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  8. 8

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

  4. 4

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  5. 5

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  6. Näytä lisää