Merja

Kotimaa

Valikko

Mato Valtonen Puna-armeijan kuorosta: ”Olivat kovan luokan ammattilaisia”

Lentoturma
Leningrad Cowboysista tuttu suomalaismuusikko esiintyi kuoron kanssa kymmeniä kertoja.
Muusikko Markku "Mato" Valtonen kuvailee Venäjän armeijan kuoron jäseniä kovan luokan ammattilaisiksi.

Venäjän armeijan kone putosi aamulla Mustaanmereen pian nousun jälkeen. Koneessa oli yli 60 Venäjän armeijan kuoron eli Aleksandrovin kuoron muusikkoa.

Valtosen 1990-luvulla siivittämä Leningrad Cowboys -yhtye keikkaili kuoron kanssa. Suomalaiset muistavat yhteistyön parhaiten vuodelta 1993, kun Leningrad Cowboys soitti yhdessä Aleksandrovin kuoron eli Puna-armeijan kuoron kanssa Helsingin Senaatintorilla.

– Nykyisessä kuorossa ei varmaankaan ole senaikaisia ihmisiä enää mukana. Sama kuoro se kuitenkin on, joten totta kai mielessä on surullisia ajatuksia. Ei mikään hyvä joulu-uutinen kenellekään, Valtonen kertoo STT:lle.

– Mestareita iso lauma joka tapauksessa, hän jatkaa.

Leningrad Cowboys teki kuoron kanssa useita kymmeniä keikkoja. Valtonen sanoo, että vaikka täysin eri kulttuurit kohtasivat, ne sopivat täydellisesti yhteen.

– He olivat uskomattomia herrasmiehiä. Sen mahdottomuuden takia sovimmekin juuri niin hyvin yhteen. Into oli puolin ja toisin käsin kosketeltava.

Keskustelut kuorolaisten ja Leningrad Cowboys -yhtyeen jäsenten välillä käytiin tulkin välityksellä. Kaikkia keskusteluita tulkit eivät ehtineet kääntää, kun kuorolaisia oli noin 160 ja Leningrad Cowboysin jäseniäkin yli toistakymmentä.

– Meillä oli yhteisenä kielenä kuitenkin musiikki. Myös elehtimällä asiat selvisivät, Valtonen sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  3. 3

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  4. 4

    LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

  5. 5

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  6. 6

    Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

  7. 7

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  8. 8

    Raju törmäys tiekaiteeseen – keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti ulosajossa Keravalla

  9. 9

    Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

  10. 10

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  6. 6

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  9. 9

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  10. 10

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  3. 3

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  4. 4

    LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

  5. 5

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  6. Näytä lisää