Mauno, Maunu

Kotimaa

Joulumyräkkä lähestyy Suomea – rannikolla tulee vettä: ”Maa on musta etelässä joulun ajan, se ei siitä miksikään muutu”

Julkaistu:

Sää jatkuu jouluaattona lauhana etelässä. Erityisesti rannikon läheisyydessä tuulenpuuskat ovat voimakkaita, mutta pahin myräkkä on jäämässä merelle.
Vesisadetta ja navakkaa tuulta saadaan erityisesti rannikon läheisyydessä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman.

Maan keskiosissa satelee päivän aikana märkää lunta. Sade-alue liikkuu päivän edetessä Itä-Suomen ylle ja hiljalleen myös Pohjois-Suomeen, jossa sade muuttuu kuivemmaksi. Itä-Suomessa lumisade kuitenkin muuttuu illalla vetisemmäksi.
  • Aattona sataa ja myrskyää etelässä: Yllä olevalla videolla näkyy, kuinka sadealue liikkuu Suomen yli.
Lämpötilat vaihtelevat huomattavasti. Viime yönä oli kylmää varsinkin Keski- ja Pohjois-Lapissa. Muoniossa mitattiin alimmillaan pakkasta 24,6 astetta. Aamun ja päivän edetessä lämpötilat kohoavat myös pohjoisessa pilvisyyden lisääntyessä. Muoniossa lämpötila on lauhtunut jo 15 pakkasasteeseen. Etelä-Lapissa lämpötila on illalla vain hieman pakkasella. Nollaraja kulkee iltapäivällä Oulusta Kainuun pohjoisosiin kulkevalla alueella.

Lounais-Suomessa lämpötila kohoaa tänään jopa viiteen plusasteeseen.

Nymanin mukaan navakka tuuli ei luultavasti tee tuhojaan metsiköissä, koska maa on roudassa.

– Sen verran oli pakkasia ja lunta vähän, että routaa on kertynyt. Ei näistä tuulista synny vahinkoja.

Voimakkaimmat tuulenpuuskat maa-alueilla jäävät alle 15 metriin sekunnissa. Merellä puuskat voivat olla navakampia. Nymanin mukaan Hankoniemeltä on mitattu tänään tuulenpuuskia, jotka puhkuivat 20 metriä sekunnissa.

Joulurauha julistetaan turussa näillä hetkillä. Nyman kertoo, että joulurauhan julistuksessa Turussa saa pitää lakista kiinni, mutta sadetakkia ei tarvitse.

– Sateet ehtivät väistyä sisämaahan luultavasti ennen puoltapäivää.

Ajokeli on huono lumi- ja räntäsateiden vuoksi Keski-Suomessa, Savossa ja pohjoisessa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia.

Sää jatkuu joulupäivänä ja tapaninpäivänä epävakaisena. Etelässä koko joulu on hyvin lauha. Lumisateita saadaan maan keski- ja pohjoisosissa.

– Maa on musta etelässä joulun ajan. Se ei siitä miksikään muutu, Nyman sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

  2. 2

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  3. 3

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  4. 4

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  5. 5

    IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

  6. 6

    Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

  7. 7

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  8. 8

    Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

  9. 9

    Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

  10. 10

    Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  5. 5

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  7. 7

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  8. 8

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  9. 9

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

  2. 2

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  3. 3

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  4. 4

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  5. 5

    IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

  6. Näytä lisää