Mervi

Kotimaa

Verohallinto Ylelle: Joulupukille otettava eläkevakuutus – raja kulkee 57,51 eurossa

Julkaistu:

Monella voi jäädä vakuutus ottamatta, veroasiantuntija arvelee.
Kotitalouksien on otettava joulupukille eläkevakuutus yhden illan keikkaa varten, jos pukille maksettava palkka ylittää 57,51 euroa, kirjoittaa Yle.

Veroasiantuntija Taneli Lallukka verohallinnosta arvelee, ettei moni tiedä koko asiasta.

– Minulla on vähän sellainen fiilis, että aika monella kotitaloudella vakuutus pukille jää ottamatta, Lallukka arvelee Ylen haastattelussa.

Eläkevakuutuksen voi välttää palkkaamalla pukiksi joko alle 18-vuotias tai yli 68-vuotias.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Eläkevakuutuksesta ei myöskään tarvitse välittää, jos pukin tilaa joulupukkipalveluja tarjoavasta yrityksestä. Joulupukki saa palkan yritykseltä ja yritys maksaa vakuutuksen.

Suomessa liikkuu jouluaattona noin 5 000 joulupukkia.

Joulupukkien hinnoissa on Ylen mukaan suuria hintaeroja. Keskimäärin pukit veloittavat 50–70 euroa yhden jouluaaton keikasta.

Suomalaisen Joulupukkiyhdistyksen mukaan kalleimmillaan pukkien hinnat nousevat 250 euroon. Kalleimmat pukit ovat pohjoisen laskettelukeskuksissa ja pääkaupunkiseudulla.

Jos pukki tienaa keikasta yli 200 euroa, työnantajan on tehtävä palkasta ilmoitus verottajalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    4. 4

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    5. 5

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria ihastutti muodikkaassa asussa – henkäyksen ohut unelmamekko paljasti sääret

    8. 8

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    9. 9

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    10. 10

      Yksityiskone syöksyi maahan Istanbulin lentokentällä – kenttä suljettu, 4 loukkaantui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    3. 3

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    6. 6

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    7. 7

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    8. 8

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    9. 9

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    10. 10

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    4. 4

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    5. 5

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    6. Näytä lisää