Vappu

Kotimaa

Valikko

Palomestari: Lintumetsän päiväkodin tulipalo sytytettiin tahallaan Espoossa

Rakennuspalo
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta päiväkoti on kiinni huomenna.
Lintumetsän päiväkodissa Espoossa syttyi tulipalo torstaina.

– Saimme hälytyksen kello 19.15, päivystävä palomestari Clas Tallberg Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo Ilta-Sanomille.

Pelastuslaitoksen partiot pääsivät Tallbergin mukaan nopeasti paikalle, sillä paikalla olivat vielä siivoojat, jotka tekivät hälytyksen.

– Palo oli sytytetty tahallaan katolta. Kattoikkuna oli romahtanut sisään ja palo levisi eteiseen ja muualle päiväkotiin. Palosta ei aihetunut henkilövahinkoja. Alueella oli nähty nuorisoa ennen palon syttymistä, Tallberg sanoo.

Ilmoituksen palosta teki rakennuksessa työskennellyt siivooja, joka kertoi katolla olleesta nuorisosta ja näiden sytyttämästä nuotiosta.

Palo on nyt kokonaan sammutettu, mutta Tallberg kertoo, että päiväkoti joudutaan sulkemaan ainakin joksikin aikaa.

– Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Päiväkoti on tarkoitettu noin 70 lapselle. Ilmeisesti huomenna sinne olisi ollut tulossa noin 30 lasta ja kaupungin täytyy nyt ilmoittaa koteihin asiasta, Tallberg korostaa.

Hänen mukaansa päiväkotia täytyy palon vuoksi remontoida ja siivota.

– Poliisi tutkii palon syttymissyytä ja etsii tekijöitä. Menossa on jälkivahinkojen suojaus, sillä esimerkiksi kattoikkuna täytyy peittää. Rakennus kärsi myös nokivahinkoja, Tallberg kertoo.

Tallbergin mukaan samalla aluella on sytytetty hiljattain muitakin tulipaloja, joiden sytyttäjiä estitään.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  6. 6

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  7. 7

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  8. 8

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  10. 10

    Al Pacino muisteli Kummisedän kuvauksia – ”Tämä on huonoin elokuva, joka on koskaan tehty”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  6. Näytä lisää