Atso

Kotimaa

Näin pimeys vaikuttaa terveyteesi: 5 kaamoksen vitsausta

Julkaistu:

Pimeys, kylmyys ja jouluhössötys ovat hengenvaarallinen yhdistelmä.
Suomalaista koetellaan tähän aikaan vuodesta monesta suunnasta.

On vuoden pimein aika.

Kaamoksen lisäksi sisuskaluja kalvaa kylmyys.

– Kaikkein suurin riski Suomessa ja ainakin täällä pohjoisessa on kylmyys. Kylmä ilma rasittaa elimistön säätöjärjestelmää kaikkein eniten, Rovaniemellä vaikuttava erikoislääkäri Antti Liikkanen, 70, punnitsee.

Olisi paljon mukavampaa, jos ymmärrettäisiin pitää tilinpäätökset ja talousarviot joskus juhannuksena.

Kun kylmyyden liittää pimeyteen, tulee tuplariski, tiivistää Liikkanen.

Eikä tässä kaikki.

Joulunalusaikaan osuvat vuoden pahimmat kiireet. Työelämässä olevat hermoilevat tilinpäätöksissä ja talousarvioissa.

Naisilla kaamosaika on Liikkasen mielestä erityisen hankalaa. Tilinpäätösten lisäksi kotona pitäisi tehdä joulusiivous ja juhlavalmisteluja.

– Naiset alkavat olla aika kärttyisiä viimeistään toisena adventtisunnuntaina.

Liikkanen sanoo, että tilanne on ”päin brinkkalaa”.

Kun aivot pystyvät toimimaan kaikkein heikoimmin ja ihminen on stressitilassa, juuri silloin aivojen pitäisi leikata ja ihmisen olla parhaassa iskukunnossa.

– Olisi paljon mukavampaa, jos ymmärrettäisiin pitää tilinpäätökset ja talousarviot joskus juhannuksena. Tähän aikaan vuodesta makoiltaisiin lämpimässä pankon päällä ja kerrottaisiin tarinoita niin kuin Kalevalaa ja Tuntematonta sotilasta.

Pankon päällä makoilu ja löysäily on lääkärin mielestä parempaa hoitoa kaamokseen kuin kirkasvalohoito.

Myönteinen uutinen kaamosajassa on se, että ihminen karaistuu. Pohjoisen ihminen sopeutuu tarvittaessa hyiseen kaamokseen.

Lapissa ihmiset ovat vuosituhansien myötä jalostuneet arktisiksi persoonallisuuksiksi. He ovat oppineet vuodenaikojen vaihteluun.

– Me emme ota pimeyttä niin vakavasti, ei ruumiillisesti eikä sielullisesti, Liikkanen kehaisee.

Asiasta on tutkittua tietoa.

Kun kaamosväsymystutkimuksessa vertailtiin Turkua ja Inaria toisiinsa, osoittautui, että kaamos on turkulaisille rankempi kokemus kuin inarilaisille.

Kaamoksen viisi riskiä

1. Kaamosväsymys iskee: Kaamosväsymyksestä kärsii arviolta 20 prosenttia, ehkä 40 prosenttia ihmisistä.

Kaamosväsymyksestä seuraa helposti hiilihydraattinälkä.

Mieliala on matalalla. Uni on epätasaista.

Lohdutukseksi tekee mieli mussuttaa kaikenlaista makeaa ja suussa sulavaa.

Yksi hyvä lääke kaamosväsymykseen on suklaa. Suklaassa on aineita, jotka virittävät aivojen välitysainejärjestelmää. Huono uutinen ”Fazerin Sinisen maassa” on se, että paras suklaa on 80 prosentin tumma suklaa.

2. Läskiä kertyy: Vuoden pimeimpään aikaan ihminen käyttäytyy kuin talviunille valmistautuva karhu. Ihminen alkaa tankata kaamoksen varalle.

Tuhdista aterioinnista on seurauksena, että kroppaan syntyy helposti rasvakerrosta.

3. Henkinen morkkis kalvaa: Joulunalusaikaan tulevat tarjolle erilaiset leivonnaiset ja muut kolesterolipommit.

Kun sitten pimeän vastapainoksi alkaa popsia pipareita ja kauden herkkuja, omatunto kolkuttaa.

Mieleen nousevat varoitukset kolesteroliarvojen kohoamisesta ja rasvakerroksen kertymisestä.

4. Tokkura olo: Vuoden pimeimpään aikaan moni kärsii unihäiriöistä.

Koko ajan on omituinen tokkura olo. Toisaalta valvottaa yöllä ja toisaalta nukuttaa päivällä.

Kun päivällä pitäisi saada kaikki työt tehdyiksi, on koko ajan ihmeellisessä uupumustilassa.

5. Terveys reistailee: Jos komentosillalla asiat eivät ole kunnossa, tahtoo koko paatti olla vaikeuksissa, tiivistää Antti Liikkanen.

Ilmenee erilaisia terveysongelmia, kuten sydän- ja verenpaineongelmia. Vastassa voivat olla aivoverenvuodot, aivoveritulpat, sydänveritulpat.

– Erityisesti kylmyys on erittäin suuri riski sydän- ja verenkiertotautiselle, Liikkanen varoittaa.

Liikkanen antaa neuvoksi, että ulos mennessä on pantava pipo tai karvalakki päähän. Eikä ulkona saa olla liian pitkään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    2. 2

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    3. 3

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    4. 4

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    5. 5

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    6. 6

      Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

    7. 7

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    8. 8

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    9. 9

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    10. 10

      Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    8. 8

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    2. 2

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    3. 3

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    4. 4

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    5. 5

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    6. Näytä lisää