Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Heikki A. Reenpää huiputti Mannerheimia esiintymällä autonkuljettajana – ”Isä sanoi minulle: poika, sinun nimesi on Kukkonen etkä sinä puhu ruotsia”

Historia
Heikki A. Reenpää tunsi myös presidentti Rytin jo lapsena: ”Pidin Risto-setää hieman jäykkänä”.
Heikki A. Reenpää, 94, on harvinainen suomalainen. Otavan kustantajasukuun kuuluva Reenpää on ehtinyt tavata lukuisia Suomen historian merkkimiehiä, myös Suomen marsalkan Carl Gustaf Mannerheimin.

Kesällä 1949 Mannerheim palasi Suomeen daaminsa, kreivitär Gertrud d’Arco-Valleyn kanssa. Helsingissä hän valitteli Heikki A. Reenpään isälle, että tarvitsi autonkuljettajan. Kuljettaja ei kuitenkaan saisi puhua ruotsia.

– Isä sanoi minulle: poika, sinun nimesi on Kukkonen etkä sinä puhu ruotsia, Reenpää muistelee kesää, jolloin oli 26-vuotias.

Reenpäät olivat ennen Renqvistejä ja sitä ennen Ilomantsin Kukkosia.

Huomasin, että Mannerheim käänsi väärin, mutta en voinut sanoa mitään.”

Seuraavana päivänä kello 12 Heikki haki Mannerheimin Otavan Studebaker-merkkisellä edustusautolla hotelli Kämpin edestä. Mannerheim pyysi ajamaan Seurasaareen. Matkalla kreivitär d’Arco-Valley haukkui kovaäänisesti ruotsin kielellä Suomen hallituksen, presidentin ja armeijan johdon, jotka kohtelivat marsalkkaa anteeksiantamattoman surkeasti. Edes autoa ei ollut lähetetty! Kun Mannerheim sai suunvuoron, hän kehui hänelle lähetettyä autoa. Seurasaaressa autonkuljettaja Kukkonen käskettiin liittymään seurueeseen.

– Mannerheim sanoi, että Kukkonen, te voitte tulla kymmenen metriä perässä, Reenpää kertoo naureskellen.

Seurasaaressa he katselivat Karunan kirkkoa ja kartanoa. Reenpää selitti suomeksi ja Mannerheim käänsi ruotsiksi.

– Huomasin, että hän käänsi väärin, mutta en voinut sanoa mitään.

Seuraavana vuonna Mannerheim kävi Suomessa viimeisen kerran. Reenpään isä järjesti illanvieton ihmisille, jotka olivat tekemässä Mannerheimin muistelmia. Tilaisuuteen osallistui myös Otavan johtajia. Heikki seisoi viimeisenä jonossa.

– Isäni esitteli, että tässä on poikani, jolloin Mannerheim katsoi kohti ja sanoi: vi har nog träffat, olimme museovierailulla. Hän muisti.

– Sitten hän sanoi ystävällisesti hymyillen, että te sitä paitsi puhutte erittäin hyvää ruotsia. Kaikki paljastui!

Ryti kävi usein kylässä

Risto ja Gerda Ryti asuivat 1920-ja 30-luvulla Helsingin Kaivopuistossa Itäisellä Puistotiellä Heikki A. Reenpään, 94, asunnon naapurissa. Rouva Ryti oli Reenpään isoäidin läheinen sukulainen. Molempien tyttönimi oli Serlachius.

– Katsokaa tuonne puistoon, professori Heikki A. Reenpää kehottaa kotonaan Kaivopuistossa. Reenpää asuu yhä saman puiston laidalla.

Kun Heikki A. oli lapsi, Risto Ryti oli Suomen Pankin pääjohtaja. Suomen tuleva presidentti vieraili usein Heikin isoisän, professori Alvar Renqvistin luona. Alvarilla oli herraseura, jossa oli hänen sukulaisiaan, poliitikkoja ja yliopistomiehiä.

– Pidin lapsena Risto-setää hieman jäykkänä ja etäisenä, mutta myöhemmin opin tuntemaan hänet hyvin, Reenpää kertoo kotonaan Kaivopuistossa.

Vuonna 1939, kun talvisota syttyi, Alvar Renqvistin herraseurassa oli monia ministereitä, jotka ottivat osittain vastuun Suomen kohtalosta.

– Pääsin kuuntelijaksi piiriin, koska olin hyvä historiassa. Siellä oli vapautunut tunnelma. Piirissä ilmeni, että Risto Ryti oli ainoa vahva siteemme Englantiin ja Amerikkaan. Hänellä oli Suomesta parhaat suhteet.

Piirissä puhuttiin myös Hitleristä. Reenpää kertoo, että kaikki – Rytikin – pitivät Hitleriä häirikkönä.

– Tämä piiri oli erityisen hyvin informoitu. Vakoilutoiminta ja kaikki mitä tapahtui rajalla, oli hyvin tiedossa.

Heikot sapuskat kesäasunnolla

Risto Ryti oli viides Suomen presidentti 1940–1944. Hän eli tavallista elämää: Reenpää muistaa, että arki Rytin kesähuvilalla ei ollut mitenkään ylenpalttista.

– Kävin siellä muutaman kerran syömässä. Siellä oli vähän heikot sapuskat, mutta se johtuu siitä, että olin nuori ja nälkäinen.

– Rytillä oli aina maallakin valkoinen paita ja solmio. Hän ei ollut urheilija. Hän oli puhdas intellektuelli ja hyvin asiallinen. Äärimmäisen harvoin hän kertoi mitään juttuja. Se ei kuulunut hänen tyyliinsä.

Vuonna 1944 Ryti otti syyn Saksan kanssa liittoutumisesta omille niskoilleen ja erosi presidentin virasta Mannerheimin eduksi. Ryti tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä kuritushuoneeseen kymmeneksi vuodeksi, mutta presidentti J.K. Paasikivi armahti hänet 1949.

Risto Ryti kuoli 1956. Reenpää näki hänet viimeisen kerran sairaalassa. Hän toimi lähettinä ja toi vanhempiensa antamat paketit. Toisessa oli kirjoja ja toisessa pullaa.

– Hän oli vanha, väsynyt mies. Ei siinä keskusteltu. Kysyin vointia. Hän sanoi: niin kuin näet.

Reenpää muistelee Risto Rytiä kunnioituksella ja ihailulla. Presidentti ei ollut elämäänsä pettynyt eikä surullinenkaan.

– Hän pystyi pitämään hermonsa hirveän vaikeissa tilanteissa. Hän toteutti määrätyn ohjelman elämässään ja Suomi selvisi itsenäisenä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    2. 2

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. 6

      Kirkkopäivien mainoskampanja pahasti metsään – alusvaatekuva vedettiin pois anteeksipyyntöjen saattelemana

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    9. 9

      Jari Lindström kertoo HS:lle hetkestä, jolloin kaksi ministerisalkkua vei sairaalaan: Aivoinfarkti oli lähellä

    10. 10

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    2. 2

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Ferrari löysi vian Kimi Räikkösen autosta – iso remontti yöllä ennen aika-ajoja

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. Näytä lisää