Kaapo, Gabriel

Kotimaa

Valikko

Hienon päivän karmea loppu Imatralla – näin teatterimatka päättyi kolmoissurmaan

Imatra
Sen piti olla hyvä päivä. Naiset olivat olleet teatterissa ja tavanneet ystäviään. Näin etenivät heidän viimeiset hetkensä juuri ennen tragediaa.
Imatralla tehtiin sunnuntain vastaisena yönä julma ja käsittämätön väkivallanteko.

Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen ja kaksi naistoimittajaa ammuttiin hengiltä Imatran keskustassa ravintola Vuoksenvahdin edessä. Poliisi epäilee 23-vuotiaan imatralaisen miehen ampuneen naiset metsästysaseella.

53-vuotiasta Wilén-Jäppistä (sd) on kuvailtu Ilta-Sanomille uutteraksi poliitikoksi, jolle oli erityisen tärkeää auttaa lähimmäisiä. Toimittajat olivat syntyneet vuosina 1964 ja 1980. Heidän kollegansa kuvaili naisia ”ammattitaitoisiksi konkareiksi ja lämpimiksi ihmisiksi”.

Surmatut naistoimittajat olivat olleet lauantaina mukana paikallisen toimittajien yhdistyksen yhteisellä retkellä. Uutisvuoksi julkaisi maanantaiaamuna muistokirjoitukset surmatuista toimittajistaan. Anne Vihavainen ja Katri Ikävalko olivat molemmat arvostettuja ja pidettyjä kollegoja lehdessään. Toimittajien seurue lähti lauantaina aamulla linja-autolla Helsinkiin, ja he kävivät katsomassa teatteriesityksen.

– Matka oli totta kai erittäin onnistunut, kuvailee mukana ollut.

Hän kertoo seurueen olleen matkalla iloisella mielellä ja tunnelman kuin pikkujouluissa.

Reissusta palattiin takaisin Imatralle kello 23 aikoihin. Naistoimittajien seuraan liittyi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Wilén-Jäppinen. Illanvietto jatkui Imatran keskustassa sijaitsevassa Vuoksenvahti-ravintolassa.

Ravintolassa vain puolisen tuntia

Ravintola oli täynnä väkeä viettämässä lauantai-iltaa. Vuoksenvahdissa oli paikalla myös kolmikon tuttavia.

– He tulivat morjestamaan tuttujaan, paikalla ollut kertoo Ilta-Sanomille.

Naiset viipyivät ravintolassa vain puolisen tuntia. Ilta-Sanomien haastattelema henkilö oli kuullut, että he päättivät jatkaa matkaa koteihinsa.

– Sitten he lähtivät ulos, ja se oli siinä.

Ravintolasta ulos tulleita Wilén-Jäppistä ja kahta naistoimittajaa ammuttiin tappavasti puolen yön aikoihin. Poliisi epäilee, että 23-vuotias imatralainen mies ampui lähietäisyydeltä metsästyskiväärillä 4–5 laukausta, jotka osuivat uhreja päähän tai keskivartaloon.

Tilanne oli sekava, kun poliisipartio saapui paikalle. Kävelykadulla makasi kolme vainajaa. Sivulliset osoittivat tapahtumapaikalla olleen ampujan poliisille.

Ei vastarintaa

Poliisi käskytti miestä ja otti hänet kiinni. Epäilty ei tehnyt vastarintaa eikä yrittänyt paeta. Tapahtumapaikalla oli myös epäillyn auto, jonka takakontista löydettiin tekovälineeksi epäilty ase.

Tämänhetkisen käsityksen mukaan naisten joutuminen uhreiksi oli sattumaa. Eilen teon motiivista ei ollut tietoa. Tutkinnassa ei ainakaan tähän mennessä ole tullut ilmi sellaisia seikkoja, että ampumiseen liittyisi poliittisia tai ääriajatteluun liittyviä motiiveja. Poliisin käsityksen mukaan epäilty ja uhrit eivät ilmeisesti tunteneet toisiaan

Poliisi tutkii ampumista kolmena murhana sekä tekotavan että mahdollisen suunnitelmallisuuden vuoksi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  3. 3

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  4. 4

    Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

  5. 5

    Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

  6. 6

    Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

  7. 7

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  8. 8

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  9. 9

    Trump Time-lehdelle: ”Vaistoni tapaavat olla oikeassa” – uskoo edelleen salakuunteluun

  10. 10

    Seurapiirikaunotar Danita Westphal pääsi käräjiltä ehjin nahoin – molemmat syytteet hylättiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  3. 3

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  4. 4

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  7. 7

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  8. 8

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  9. 9

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  10. 10

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  9. 9

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  10. 10

    Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  3. 3

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  4. 4

    Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

  5. 5

    Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

  6. Näytä lisää