Akseli

Kotimaa

Valikko

Pariskunnalla raju riita uskonnosta - mies vaati naisystäväänsä suutelemaan ristiä

Seurusteleva pari sai aikaiseksi rajun riidan uskonnosta, joka johti kahteen pahoinpitelyepäilyyn ja poliisitutkintaan.
Riita käynnistyi syvällisen uskontokeskustelun jälkeen, kun mies piirsi vessan peliin viisisakaraisen tähden, pentagrammin, joka tunnetaan muun muassa uuspakanallisten lahkojen ja vapaamuurareiden tunnusmerkkinä. Eteisen peiliin mies piirsi väärinpäin olevan ristin.

Seuraavaksi noin 30-vuotias mies vaati naisystäväänsä suutelemaan kaulassaan olevaa ristiä useita kertoja. Nainen ei vaatimukseen taipunut.

Kun nainen ei suostunut puhumalla, yritti mies pakottaa hänet ottamalla kiinni kasvoista ja vaati edelleen suutelemaan ristiä.

Naisystävä turvautui keittiöveitseen. Hän sai nujakoinnissa veitsestä käteensä haavan, joka vaati sairaalassa käynnin.

Mies sai naisystävältään potkuja, Nainen soitti hätäkeskukseen ja vaati miesystäväänsä poistumaan asunnolta. Nainen seurasi miestä eteiseen veitsen kanssa.

Hämeen poliisi tutki pariskunnan tekoja toisiinsa kohdistuneina pahoinpitelyepäilyinä.

Syyttäjän arvion mukaan kumpikin osapuoli tekojen ja kertomusten perusteella syyllistyi pahoinpitelyyn, mutta jätti kuitenkin syytteet nostamatta.

Perusteluksi syyttäjä nosti pariskunnan tekemän sovinnon Päijät-Hämeen sovittelutoimistossa. Sen mukaan kummallakaan ei ole rangaistus- ja korvausvaatimuksia.

Syyttäjän mielestä yleinen etu ei vaadi syytteiden nostamista ja oikeudenkäynti sekä rangaistukset olisivat tarkoituksettomia.

Mies pyysi naiselta anteeksi ja pariskunnan seurustelu jatkuu, mutta ei enää vanhaan malliin, vaan alkoholin käyttöä säännöstellen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  3. 3

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  4. 4

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  5. 5

    Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

  6. 6

    Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

  7. 7

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  8. 8

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  9. 9

    Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

  10. 10

    Salkkarit-Ullan ikä yllätti – testaa nyt, kuinka hyvin pärjäät ikätestissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  2. 2

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  3. 3

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  4. 4

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  5. 5

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  6. 6

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  9. 9

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  10. 10

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  10. 10

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  3. 3

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  4. 4

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  5. 5

    Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

  6. Näytä lisää