Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Helsingin Keskuspuistosta löytyi jäteöljyksi epäiltyä ainetta – ”Ilman muuta haittaa ympäristölle”

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsinki
Helsingin pelastuslaitos on kolmen päivän ajan kerännyt Keskuspuistosta jäteöljyksi epäiltyä ainetta, jonka alkuperän selvittäminen on siirtynyt poliisin vastuulle.
Helsingin Pelastuslaitos on tiistaista lähtien suorittanut Maunulan alueella öljyntorjuntatehtävää.

Maunulanpuistossa sijaitsevasta purosta on kerätty öljyä imeytyspuomien ja loka-autojen avulla.

Puisto ja öljyntorjuntatoimien kohteena oleva puro kuuluvat osaksi helsinkiläisten keskeisenä virkistysalueena ja henkireikänä tunnettua Keskuspuistoa.

Palomestari Jani Pitkänen Helsingin pelastuslaitokselta kertoo, että öljyn epäillään olevan jäteöljyä, jonka alkuperän selvittäminen on nyt siirtynyt poliisin tehtäväksi.

Toistaiseksi Pitkänen pidättäytyy kommentoimasta Keskuspuistosta löydetyn öljyn tarkkaa määrää, mutta kertoo sitä olevan ”ainakin useita litroja”.

Riippumatta öljyn määrästä Pitkänen kertoo kysymyksessä olevan haitta ympäristölle.

– Öljyä ei missään nimessä pitäisi olla purossa tuolla alueella. Ilman muuta siitä ympäristölle haittaa tulee, palomestari toteaa.

Puron lisäksi öljyntorjuntatoimet ovat kohdentuneet alueella sijaitseviin hulevesiviemäreihin, joita on huuhdottu ja puhdistettu eri toimenpitein.

Pelastuslaitoksen päiviä kestänyt toiminta Keskuspuistossa on Pitkäsen mukaan herättänyt ihmetystä ohikulkijoiden keskuudessa, minkä vuoksi viranomaiset katsoivat parhaaksi tiedottaa asiasta viikonlopun kynnyksellä.

Öljyntorjuntaa ovat mutkistaneet sääolosuhteet, kun Helsinkiin on viime viikosta lähtien satanut paksulti lunta ja lämpötilat ovat olleet selvästi pakkasen puolella.

– Öljyn aiheuttamia kokonaishaittoja on ollut vaikea selvittää pakkasen ja lumen vuoksi, Pitkänen kertoo.

– Kaikkea öljyä ei välttämättä ole vielä edes havaittu, hän harmittelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    2. 2

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    3. 3

      Jarmo Kekäläinen teki jättikaupan – venäläistähti Columbukseen

    4. 4

      Iso kauppa NHL:ssä – suomalaismaalivahti muuttaa Arizonaan

    5. 5

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    6. 6

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    7. 7

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    8. 8

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    9. 9

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    10. 10

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    7. 7

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    8. 8

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    9. 9

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    10. 10

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    2. 2

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    3. 3

      Jarmo Kekäläinen teki jättikaupan – venäläistähti Columbukseen

    4. 4

      Iso kauppa NHL:ssä – suomalaismaalivahti muuttaa Arizonaan

    5. 5

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    6. Näytä lisää