Heidi

Kotimaa

Suomessa on kadonnut vuosina 2015–2016 yli 3000 turvapaikanhakijaa – ”Naiset voivat joutua prostituution piiriin”

Julkaistu:

Syyskuulle päivätyssä KRP:n lausunnossa todetaan, että kadonneiden lukumäärä on 2015–2016 ollut yhteensä 3 166. Tänä vuonna trendi on ollut kuukausittain laskeva.
Keskusrikospoliisin valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta antamasta lausunnosta käy ilmi, että vuosien 2015–2016 aikana yhteensä 3 166 turvapaikanhakijana Suomeen tullutta henkilöä on kadonnut. Lausunto on päivätty syyskuulle.

Maahanmuuttoviraston mukaan ihmiset katoavat turvapaikanhakuprosessin eri vaiheissa: osa katoaa heti hakemuksen jälkeen, osa puhuttelun jälkeen, osa päätöksen jälkeen ja osa valitusprosessin aikana. Henkilö luokitellaan kadonneeksi, kun häneen ei enää saada yhteyttä.

Kukaan viranomainen ei tiedä, minne kadonneiksi luokitellut menevät, tai mitä he tekevät.

Krp totesi syyskuisessa lausunnossa poliisin varautuvan kielteisen turvapaikkapäätösten saaneiden pyrkimykseen jäädä Suomeen. Krp:n mukaan maahan luvattomasti jäävät henkilöt ovat alttiita ajautumaan rikolliseen toimintaan ja ihmiskaupan uhreiksi.

– Elannon hankkimisessa on aika vähän laillisia kanavia siinä kohtaa, toteaa rikostarkastaja Arto Tuomela.

– Suomeen jääneet eivät voi tehdä esimerkiksi verokortilla töitä, koska hehän paljastuisivat viranomaisille. Perinteisillä harmaan talouden aloilla kuten rakennus- ja ravintoalalla hyödynnetään paperittomia. Naiset voivat joutua prostituution ja ihmiskaupan piiriin. Tämä on niin nopeasti noussut ilmiö, ettei Suomessa vielä pystytä laajemmin sanomaan, mihin he loppujen lopuksi ajautuvat, Tuomela toteaa.

Maahanmuuttoviraston mukaan useimmiten kadonneiksi luokitellut henkilöt kuitenkin lähtevät Suomesta joko kotimaahansa tai toiseen maahan.

Turvapaikkahakemus raukeaa, jos henkilön lähdöstä toiseen maahan saadaan varma tieto viranomaiselta tai henkilöä ei tavoiteta kahden kuukauden aikana.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  4. 4

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  5. 5

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  6. 6

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

  7. 7

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

  10. 10

    Näin sujui prinssi Williamin viimeinen työpäivä pelastushelikopterin lentäjänä – kiittää työtovereitaan yhteisistä vuosista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

  4. 4

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  5. 5

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  6. 6

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  9. 9

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  10. 10

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  4. 4

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  5. 5

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  6. Näytä lisää