Pasi

Kotimaa

Valikko

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola venäläisten maakaupoista: ”Erittäin vakava turvallisuusuhka”

Julkaistu:

Turvallisuuspolitiikka
Suojelupoliisi epäilee, että ulkomaalaisten ostamia kiinteistöjä saatetaan käyttää tunnuksettomien joukkojen majapaikkoina, uutisoi Iltalehti.
Lehden mukaan supo on toimittanut eduskunnan hallintovaliokunnalle lausunnon, jossa todetaan, että jatkuvasti havaitaan toimia, joilla valmistaudutaan kriisitilanteessa vaikuttamiseen.

Kriisitilanteessa vieras valtio voisi supon mukaan hyödyntää kiinteistöjen rakennelmia esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa.

Lehden mukaan lausunnon asiayhteydestä selviää, että supo tarkoittaa Venäjän Suomessa tekemiä maakauppoja.

Asia liittyy eduskunnan hallintovaliokunnan viime viikolla antamaan lausuntoon hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, joka julkistettiin kesäkuussa.

Hallintovaliokunta kuuli ennen lausuntoaan 30 turvallisuusalan asiantuntijaa ja sai 16 kirjallista lausunto. Kuultavana oli esimerkiksi maan korkein poliisijohto supon päällikkö Antti Pelttari mukaan lukien.

Asiasta annetut asiantuntijalausunnot ovat nyt julkisia, kun asian käsittely valiokunnassa on päättynyt,

Valiokunnan julkisesta lausunnosta ei löydy suoraa mainintaa venäläisten Suomessa tekemistä maakaupoista tai niihin liittyvistä turvallisuusuhista. Sen sijaan lausunnosta löytyy viittauksia, jotka voivat liittyä maakauppoihin tai sitten ei.

– Toimenpiteitä, joissa saattaa olla kysymys valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen mahdollisessa kriisitilanteessa, on havaittu jatkuvasti, valiokunta pyörittelee lausunnossaan.

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola (ps) ei halunnut tiistaiaamuna sano sitä, millä tavalla venäläisten maakaupoista kummunnutta uhkaa käsiteltiin valiokunnassa.

– En lähde kommentoimaan sitä, mitä olen valiokunnassa asiantuntijalta kuullut. Mutta käsitykseni venäläisten maakaupoista ei ole muuttunut mihinkään viimeisten 10 vuoden aikana, Eerola kommentoi Ilta-Sanomille.

Hän kertoo ”heränneensä” asiaan 10 vuotta sitten.

– Venäläisten tontti- ja maakaupat olivat eräs vaaliteemani vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Kirjoittelin esimerkiksi Kymen Sanomiin, että siinä on takana jokin suurempi venäläisten kuvio, Eerola sanoi,

– Kyseessä on erittäin vakava turvallisuusuhka, hän lisäsi.

Laiton tiedustelu Suomessa laajaa

Hallintovaliokunta toteaa lausunnossaan, että ulkomaisten tiedusteluorganisaatioiden Suomeen Suomessa kohdistama tiedustelu ”jatkuu edelleen laajamittaisena perinteisenä luonteeltaan pitkäkestoisena ja jatkuvana henkilötiedusteluna.” Samalla vakoilu on siirtynyt merkittävästi myös tietoverkkoihin.

– Väkilukuun suhteutettuna Suomeen pysyvästi sijoitettujen ulkomaalaisten tiedustelu-upseereiden määrä länsimaissa on yksi suurimmista. Hallintovaliokunta katsookin, että laittoman tiedustelun torjumiseksi suojelupoliisin on kyettävä tekemään lähivuosina lisääntyviä panostuksia teknisiin järjestelmiin, henkilöstöönsä ja sen erityisosaamiseen, valiokunnan lausunnossa todetaan.

Valiokunnan mukaan valtiolliset ja muut toimijat pyrkivät tietoverkkojen välityksellä hankkimaan aktiivisesti poliittiseen päätöksentekoon ja merkittäviin tuotekehitysinnovaatioihin liittyvää tietoa.

– Verkkovakoilulta ja verkkovaikuttamiselta suojautumiseen ja siihen puuttumiseen – kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi – tarvitaan maassamme verkkotiedustelulainsäädäntöä kiireellisesti sekä siviilitiedustelun että sotilastiedustelun alueilla, valiokunta linjaa lausunnossaan.

Sen mukaan ulkomaisen tiedustelun keskeisimpiin päämääriin kuuluvat Suomen politiikan ennakoiminen ja päätöksiin vaikuttaminen. Säännöllisesti on myös havaittu pyrkimyksiä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Tietojen hankintaa ja vaikuttamisyrityksiä kohdistetaan etenkin päätöksiä valmisteleviin ja niitä toteuttaviin tahoihin.

– Valiokunnalle esitetyn tiedon mukaan muutaman viime vuoden aikana on Suojelupoliisin tietoon tullut konkreettisia tapauksia pyrkimyksistä vaikuttaa muun muassa Suomen energiapoliittiseen päätöksentekoon ja siihen liittyvään yleiseen mielipiteeseen.

Valiokunta ei kuitenkaan lausunnossaan kerro, minkälaisista tapauksista on kysymys.

Valiokunta nostaa esiin myös venäläisten kaksoiskansalaisuuden, kun se puhuu Suomessa tapahtuvasta laittomasta tiedusteluista.

Kaksoiskansalaisuutta on pidetty Suomen kannalta turvallisuusuhkana. Venäjä esimerkiksi voi halutessaan vaikuttaa Suomessa asuvien kansalaistensa kautta Suomen asioihin. Suomen kansalainen voi joutua toimimaan Suomen etujen vastaisesti.

– Esimerkiksi kaikki Venäjän kansalaiset ovat kaksoiskansalaisuudesta riippumatta Venäjän lakien mukaan velvoitettuja auttamaan Venäjän turvallisuusviranomaisia, valiokunta toteaa.

Järjestäytynyt rikollisuus kotimaista

Valiokunta toteaa lausunnossaan, että Suomen järjestäytynyt rikollisuus on pääsääntöisesti kotimaista. Tiedossa olevia ”ulkomaalaistaustaisia” ryhmiä on muutama.

Valiokunta toteaa, että kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ei tällä hetkellä muodosta merkittävää uhkaa Suomen perusrakenteille.

Sen sijaan kasvussa oleva rajat ylittävä talousrikollisuus heikentää jo Suomen kansantaloutta. Esimerkkinä mainitaan talousrikokset, joiden rikos hyöty on saatu siirrettyä ulkomaille sekä yritysvakoilu.

Yksistään yritysvakoilu aiheuttaa valiokunnan lausunnon mukaan 1-3 prosentin tappion Suomen bruttokansantuotteeseen. Suomen bkt:n arvo oli 2015 yhteensä 209 miljardia euroa. Siten yritysvakoilun Suomelle aiheuttama tappio olisi 2,1–6,3 miljardin haarukassa.

Edit 1.11. kello 11.53: Korjattu 6. kappaletta. Asiantuntijalausunnot ovat julkisia sen jälkeen, kun asian käsittely valiokunnassa on päättynyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    3. 3

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    6. 6

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    7. 7

      May väläytti: Britannia valmis irtautumaan EU:sta ilman erosopimusta

    8. 8

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    9. 9

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    10. 10

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    10. 10

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    3. 3

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    6. Näytä lisää