Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Lapin lennoston huoltohallissa tulipalo – pelastuslaitokselle jäi vain tuuletus

Lapin lennoston tiloissa Maunun Matissa Rovaniemellä syttyi tulipalo keskiviikkona noin klo 13.
Lapin Pelastuslaitos sai keskiviikkona iltapäivällä palohälytyksen Lapin lennostoon Rovaniemelle. Lapin lennosto on toinen Ilmavoimien hävittäjälennostoista. Lennoston päätehtävä on valvoa ja vartioida Suomen ja sen lähialueiden ilmatilaa ympäri vuorokauden.

– Tehtävä tuli automaattihälytyksenä, päivystävä palomestari, palopäällikkö Ari Saarenpää Rovaniemeltä kertoi Ilta-Sanomille.

Saarenpään mukaan palo oli syttynyt huoltohallissa.

– Paikalle lähti neljä yksikköä. Paikalla selvisi, että varavoimakone oli syttynyt tuleen. Lennoston henkilökunta oli paikalla ja kiinteistön oma järjestelmä sammutti palon nopeasti. Tuuletimme tilaa paikalla ja tehtävä kesti meidän osaltamme runsaan tunnin, Saarenpää kertoi.

Tuuletus jatkui palon jälkeen

Tulipalo syttyi Lapin lennoston tiloissa Maunun Matissa Rovaniemellä noin klo 13.

Lapin lennoston esikuntapäällikön sijainen, majuri Jari Lassila kertoi, että palo sai alkunsa sähkölaitteesta.

– Kiinteistön oma sammutusjärjestelmä sammutti palon. Paikalle saapui lisäksi puolustusvoimien ja pelastuslaitoksen sammutuskalustoa. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta tuuletus on vielä käynnissä, Lassila kertoi keskiviikkona iltapäivällä
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

  4. 4

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  5. 5

    IS seuraa: Tampereella hurja alku, HIFK täysin vastaantulijana Turussa – Pelicansin kesäloma häämöttää

  6. 6

    Eva Wahlström hermostui Supertähtien kuvauksissa Teemu Selänteeseen: ”Hänen mielestään naiset eivät voi pärjätä urheilussa...”

  7. 7

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  8. 8

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  9. 9

    Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

  10. 10

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  4. 4

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  5. 5

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  6. 6

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  7. 7

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  8. 8

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  9. 9

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  10. 10

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  10. 10

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

  4. 4

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  5. 5

    IS seuraa: Tampereella hurja alku, HIFK täysin vastaantulijana Turussa – Pelicansin kesäloma häämöttää

  6. Näytä lisää