Sami, Samuli

Kotimaa

Mönkijäturmassa kuolleen Idols-tähden avopuoliso liikuttui oikeudessa: ”Heräsimme viimeisen kerran yhdessä”

Julkaistu:

Mönkijäturmassa kuolleen Idols-tähden avopuoliso vaatii mönkijää ajanutta Panu Larnosta kantamaan vastuun tapahtuneesta. Larnosta syytetään kuolemantuottamuksesta.
Sen oli määrä olla ihan tavallinen nuorten juhannus Suomen suvessa.

Panu Larnoksen ja hänen silloisen tyttöystävänsä sekä Vesa Suonton ja tämän avopuolison juhannuksen vietto alkoi kesällä 2014 kesämökillä Mikkelin Otavassa jo juhannusaattoa edeltävänä torstaina. Istuttiin nuotiolla, syötiin makkaraa, juotiin ja kuunneltiin musiikkia.

Juhannusaattona heräiltiin aamiaiselle vähän ennen puolta päivää.

– Heräsimme Vesan kanssa viimeisen kerran yhdessä, avopuoliso kertoi liikuttuneena oikeudelle.

Liikutukselle oli syynsä. Vuodesta 2011 yhdessä olleella avoparilla oli paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Avovaimolle oli jo kihlat ostettu.

Alkoholia seurue nautti iltapäivästä alkaen. Suonto ei avopuolison kertoman mukaan ollut kovassa humalassa.

– Hänellä oli tapana tulla kertomaan minulle, jos on humalassa. Nyt hän ei ollut. Puhe ei sammaltanut.

Sitä vastoin Larnoksen Suonton avopuoliso kertoi nauttineen alkoholia runsaammin. Tyttöystävä oli maininnut hänelle tämän olleen ”tosi kännissä”.

Naisen kertoman mukaan Larnos oli touhunnut päivän aikana paljon omiaan, muun muassa pilkkonut puita.

Jossain vaiheessa iltaa Larnos oli naisen kertoman mukaan käynnistänyt mönkijän ja Suonto oli hypännyt sen kyytiin. Ennen sitä koko seurue oli nauttinut snapsit: miehille oli ollut tarjolla paloviinaa ja naisille likööriä.

– Mönkijä lähti liikkeelle niin rajusti, että Vesa nytkähti taaksepäin ja tarttui kiinni Larnokseen pysyäkseen kyydissä. Varmasti häntä pelotti. Hän ei pitänyt moottoriajoneuvoista eikä vauhdista ollenkaan.

Jonkin ajan kuluttua joku tuli mökille keromaan, että ”jotain on tapahtunut” ja että pitää soittaa ambulanssi.

Suonton avopuoliso lähti juoksemaan kylätietä. Ensin tieltä löytyi Suonton lippalakki ja matkan päästä tieltä suistunut mönkijä. Suonto makasi maassa.

– En tuntenut hänen pulssiaan eikä hän hengittänyt. Avoimista silmistä ymmärsin, että hän oli kuollut.

Avovaimo lähti ambulanssin mukana keskussairaalaan Mikkeliin. Sinne hän sai sunnuntaina tiedon ystävältään, että lehdessä oli kerrottu mönkijän kuljettajan kuolleen onnettomuudessa.

– Olin vihainen tiedosta, koska kaikkihan tiesivät, ettei Vesa ajanut mönkijää.

Myöhemmin Larnos oli naisen mukaan kertonut hänelle olleensa shokissa ja sanoneensa poliisille Suonton olleen kuljettaja.

– Vaadin häntä ottamaan vastuun tapahtuneesta ja kertomaan totuuden. Niin hän lupasikin heti maanantaina tehdä, avopuoliso kertoi oikeudessa.

Tapahtuma on ollut hänelle raskas kokemus. Hän kertoi koko perheen saaneen kriisiapua ja hän saa terapiaa edelleen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

  2. 2

    Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

  3. 3

    Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

  4. 4

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  5. 5

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  6. 6

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  7. 7

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mahtavat letut eivät kaipaa edes hilloa – salaisuus piilee taikinassa

  9. 9

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  10. 10

    Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  5. 5

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  6. 6

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  7. 7

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  8. 8

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  9. 9

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  10. 10

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  10. 10

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

  2. 2

    Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

  3. 3

    Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

  4. 4

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  5. 5

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  6. Näytä lisää