Sami, Samuli

Kotimaa

Asko, 50, poliisilla on sinulle asiaa – viranomaiset yrittävät selvittää rikollisjoukon saaliin alkuperää

Julkaistu:

Poliisi yrittää selvittää rikollisjoukon varastaman omaisuuden alkuperää.
Hämeen poliisi otti perjantaina Asikkalassa kiinni kolme noin 40-50 -vuotiasta miestä, jotka olivat anastaneet kahdesta veneestä perämoottorit. Tarkempien tutkimusten myötä kävi ilmi, että samat miehet olivat tehtailleet ryöstöjä muuallakin Suomessa.

Kolmikon epäillään olleen varkaissa ainakin Tampereella ja Espoossa lokakuun aikana. Kolme Virosta kotoisin olevaa miestä vangittiin maanantaina todennäköisin syin epäiltynä kahdesta törkeästä varkaudesta ja yhdestä varkaudesta.

Osan miesten hallusta löytyneen omaisuuden alkuperä on pystytty selvittämään, mutta poliisilla on yhä takavarikossa omaisuutta, joka on mahdollisesti anastettu.

Esimerkkinä miehiltä löytyi kello johon on kaiverrettu ”Asko 50 v”, jolle poliisi nyt etsii omistajaa. Koska osa varkauksien kohteina olleista veneistä oli talviteloilla, poliisi pyytää veneen omistajia alueilla tarkistamaan veneensä ja tekemään ilmoituksen mahdollisista varkauksista.

Kuvassa olevan kellon omistajaa pyydetään ottamaan yhteyttä Hämeen poliisilaitoksen JR-yksikköön jr.ph.hame@poliisi.fi tai arkisin puhelinnumeroon 0295414151.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    3. 3

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Aivoinfarkti yllätti ruotsalaisen kiekkotähden vessanpöntöllä – koiran haukunta havahdutti vaimon apuun

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

    9. 9

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    10. 10

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    7. 7

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    8. 8

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    9. 9

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    10. 10

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    3. 3

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää