Signe, Varma

Kotimaa

Ikätestit paljastavat: lähes 70 prosenttia Suomessa testatuista ”alaikäisistä” turvapaikanhakijoista onkin aikuisia

Julkaistu:

Alaikäiset luulevat olevansa paremmassa asemassa turvapaikan saamisessa kuin aikuiset. Se on yksi syy sille, että Maahanmuuttoviraston tietojen mukaan moni aikuinen turvapaikanhakija yrittää puijata ikänsä suhteen.
Alaikäiseksi ilmoittautuneiden yksin saapuneiden turvapaikanhakijoiden todellinen ikä on puhuttanut Pohjoismaissa. Muun muassa Sydsvenskan uutisoi syyskuussa, että Tanskan maahanmuuttoministerin Inger Stöjbergin mukaan kaksi kolmasosaa tutkituista alaikäiseksi ilmoittautuneista turvapaikanhakijoista osoittautuikin ikätestissä täysi-ikäiseksi.

Nyt Suomessa on saatu samansuuntaisia tuloksia. Maahanmuuttoviraston mukaan vuoden 2016 aikana oli tehty maanantaihin 17.10. mennessä 402 ikätestiä. Testatuista turvapaikanhakijoista 268 todettiin vähintään 18-vuotiaaksi. Se on noin 67 prosenttia testatuista.

– Ikätestillä pystytään selvittämään, onko hakija täysi- vai alaikäinen. Ulkomaalaislain mukaan ikätutkimus on mahdollista tehdä, jos on ilmeisiä perusteita epäillä henkilötietojen luotettavuutta, kertoo Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Juha Kannelmaa Ilta-Sanomille.

Kannelmaa sanoo, että syitä voi olla monia, mutta turvapaikanhakijat saattavat uskoa olevansa paremmassa tilanteessa turvapaikan hakemisen suhteen alaikäisinä. He voivat esimerkiksi kuvitella saavansa alaikäisinä nopean turvapaikkapäätöksen. Se voi olla yksi syy siihen, miksi osa turvapaikanhakijoista vääristelee henkilötietojaan.

– Alaikäinen turvapaikanhakija pääsee opiskelemaan. Hänelle määrätään myös edustaja Suomessa ja heillä on oikeus käyttää oikeusavustajaa turvapaikkapuhuttelussa, Kannelmaa sanoo.

Alaikäisillä turvapaikanhakijoilla on myös omat erilliset majoitustilat vastaanottokeskuksissa. Kannelmaan mukaan se saattaa tulla täysi-ikäisille jopa pettymyksenä, että niissä on paljon tiukemmat säännöt. Alaikäisten vastaanottokeskuksissa on esimerkiksi tarkat kotiintuloajat.

Tutkimus tehdään luustosta ja hampaista

Ikä ei varsinaisesti vaikuta itse turvapaikkapäätökseen. Kannelmaa kertoo, että kansainvälisen suojelun edellytykset ovat samat olipa turvapaikanhakija sitten ala- tai täysi-ikäinen.

– Yksin saapuneen alaikäisen turvapaikanhakijan kohdalla joudutaan mahdollisesti miettimään, pystyykö hän palaamaan kotimaahansa. Jos vastaanottavasta tahosta ei voida varmistua, voi olla, että hakijalle myönnetään oleskelulupa yksilöllisistä inhimillisistä syistä, Kannelmaa sanoo.

Testit tehdään Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellisellä osastolla. Kannelmaa kertoo, että testeissä tutkitaan muun muassa ranteen ja kämmenen luuston kehitystä sekä hampaita röntgentutkimuksella.

– Yleensä mikäli tulos on epäselvä, testi katsotaan turvapaikanhakijan eduksi. Ikätutkimus on oikeastaan vasta kolmas vaihtoehto. Voi olla tietenkin muuta näyttöä siitä, että olisiko hakija kuitenkin täysi-ikäinen. Henkilötietoja selvitetään ensisijaisesti hakijan kertomuksen perusteella ja mahdollisesti rekistereiden ja asiakirjojen perusteella, Kannelmaa sanoo.

Kannelmaa sanoo, että alaikäiseksi ilmoittautuneiden turvapaikanhakijoiden joukossa voi olla sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät aidosti tiedä ikäänsä. He voivat olla kotoisin sellaisista olosuhteista, ettei heidän henkilötietojaan löydy mistään rekisteristä.

Testistä voi kieltäytyä

Ikätesteistä päättää käytännössä Maahanmuuttovirasto. Turvapaikanhakija voi kieltäytyä testistä, mutta ilman hyväksyttävää syytä se johtaa lain mukaan siihen, että turvapaikanhakijaa kohdellaan täysi-ikäisenä.

Tänä vuonna yksin saapuneita alaikäiseksi ilmoittautuneita turvapaikanhakijoita on saapunut Suomeen 323. Osa Maahanmuuttoviraston tänä vuonna tehdyistä 402 testistä pyydettiin viime vuoden puolella.

Viime vuonna yksin saapuneita alaikäiseksi ilmoittautuneita turvapaikanhakijoita tuli 3 024. Ruuhka ajoittui pitkälti viime syksyyn ja loppuvuoteen, joten suurin osa hakemuksista on ollut käsittelyssä vasta tämän vuoden puolella.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin tuoreet kuvat loksauttivat leukoja – paljastava kuva takaapäin lumosi: ”Täydellinen vartalo”

  2. 2

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  3. 3

    Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

  4. 4

    Demareilta suorat sanat Jussi Halla-aholle: ”Juuri tähän terrorismilla pyritään”

  5. 5

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  6. 6

    Onko muovikipposi terveysriski? Eviran asiantuntija kertoo, kauanko sitä on turvallista käyttää

  7. 7

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  8. 8

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  9. 9

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  10. 10

    Omakotitalosta löytyi palaneen naisen ruumis Mikkelissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  4. 4

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  5. 5

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  6. 6

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  7. 7

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  8. 8

    Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

  9. 9

    Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

  10. 10

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin tuoreet kuvat loksauttivat leukoja – paljastava kuva takaapäin lumosi: ”Täydellinen vartalo”

  2. 2

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  3. 3

    Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

  4. 4

    Demareilta suorat sanat Jussi Halla-aholle: ”Juuri tähän terrorismilla pyritään”

  5. 5

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  6. Näytä lisää