Mauno, Maunu

Kotimaa

Yksi kuoli ja kolme loukkaantui kolarissa Vehmaalla – poliisi tutkii tappona

Julkaistu: , Päivitetty:

Henkilöauto törmäsi päin vastakkaisella kaistalla ollutta autoa sunnuntaina. Poliisi tutkii tapausta tappona.
Harmaa Honda Civic -henkilöauto törmäsi vastakkaisella kaistalla tulleeseen henkilöautoon Vehmaan Y-tiellä sunnuntaina neljän jälkeen päivällä. Kolarissa kuoli vastaantullutta autoa kuljettanut vuonna 1950 syntynyt mies. Kuljettajan lisäksi autossa oli kyydissä 1930-luvulla syntynyt mies mies ja 1950-luvulla syntynyt nainen. He loukkaantuivat vakavasti ja joutuivat sairaalahoitoon.

Törmännyttä autoa kuljetti vuonna 1996 syntynyt mies. Miestä irrotettiin autosta yli puoli tuntia. Hän loukkaantui kolarissa vakavasti.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Helesvirta kertoo Ilta-Sanomille, että tutkinnassa on tullut esiin seikkoja, joiden perusteella vuonna 1996 syntyneen miehen toimintaa tutkitaan tappona, kahtena tapon yrityksenä ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

– Tähän mennessä esiin tulleiden tietojen mukaan hän ei tuntenut vastakkaisella kaistalla autossa olleita henkilöitä, Helesvirta kuvaa.

Tapahtumapaikalla on 80 kilometrin nopeusrajoitus. Kolari on ollut raju, eikä taposta epäiltyä miestä ei ole vielä pystytty kuulemaan tapahtumien johdosta.

Hän ei tässä vaiheessa avaa tapahtumia julkisuuteen, jotta se ei vaikuttaisi mahdollisten silminnäkijöiden kertomukseen.

Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja harmaasta Honda Civicistä Y-tiellä. Havainnot voi toimittaa sähköpostilla osoitteeseen vihje.uusikaupunki@poliisi.fi.

Päivitys kello 14.02: Juttua täydennetty Jussi Helesvirran haastattelun osalta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  2. 2

    Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

  3. 3

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  4. 4

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  5. 5

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

  8. 8

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  9. 9

    Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

  10. 10

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  2. 2

    Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

  3. 3

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  4. 4

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  5. 5

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  6. Näytä lisää