Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Erittäin harvinainen keräilykohde huutokaupattiin 20 000 eurolla Helsingissä – hintaennätys!

Postimerkkeily
Helsingissä järjestetyssä huutokaupassa kaupatut postimerkkeilyharvinaisuudet vaihtoivat omistajia huikeilla hinnoilla.
Perjantaina ja lauantaina Helsingin Crowne Plazassa järjestetyssä postimerkki- ja keräilyhuutokaupassa myytiin kahden päivän aikana yli 730 000 euron edestä keräilykohteita.

Huutokaupan kallein kohde oli itsenäisen Suomen ensimmäisistä postimerkeistä tehty ehdote, joka vaihtoi omistajaa huikealla 20 000 euron hinnalla.

Hellman-huutokauppojen toimitusjohtaja Tatu Untinen kertoo ehdotteella olevan paikkansa Suomen historiassa.

– Oma lippu, oma raha ja omat postimerkit olivat itsenäisen valtion tunnusmerkkejä.

Kun postimerkkejä suunniteltiin, niistä tehtiin erilaisia ehdotteita.

– Tämä oli yksi ehdotteista Suomen ensimmäiseksi postimerkiksi ja liittyy erityisesti postimerkin valmistusprosessiin.

Liittyen itsenäisen Suomen ensimmäiseen merkkiin, kyseessä on omassa luokassaan hintaennätys.

– Erittäin harvinainen, Untinen luonnehtii.

Hänen mukaansa ehdotteen korkea kauppahinta selittyy ensi vuoteen ajoittuvalla Suomen satavuotisjuhlalla. Juhlallisuuksiin lukeutuu Tampereella järjestettävä postimerkkinäyttely, johon alan harrastajat kasaavat parhaillaan omia kilpailukokoelmiaan.

– Itsenäisen Suomen ensimmäisiä postimerkkijulkaisuja kohtaan on nyt todella paljon kiinnostusta, Untinen kertoo.

Suomessa on aikaisemmin myyty postimerkkejä kovempaankin hintaan. Untinen kuitenkin arvioi, että ehdote teki hintaennätyksen omassa sarjassaan.

– Liittyen itsenäisen Suomen ensimmäiseen merkkiin, kyseessä on omassa luokassaan hintaennätys, hän sanoo.

Aikaisemmin tällä viikolla Ilta-Sanomissa kerrottiin myös toisesta huutokaupassa olleesta harvinaisuudesta.

Kyseessä oli Ruotsiin lähetetty kirje, jota koristaa virheellisellä vuosiluvulla varustettu Zeppelin-postimerkki.

Kyseisiä, kirjeessä käytettyjä merkkejä on arvioitu maailmassa olevan enää vain muutamia. Kohteen lähtöhinnaksi oli määritetty 8 500 euroa.

Harvinaisuus meni huutokilpailun päätteeksi kaupan 15 700 eurolla. Loppumetreillä merkistä kilpaili kaksi huutajaa.

Oma lippu, oma raha ja omat postimerkit olivat itsenäisen valtion tunnusmerkkejä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

    3. 3

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    4. 4

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    5. 5

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    9. 9

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    10. 10

      Britit ovat saamassa oman Kaljakellunnan – viranomaiset huolestuivat: ”Hyvin harkitsematon idea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    9. 9

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    10. 10

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      Yksi virhe voi estää sisäilmaongelmien löytämisen – onko sinulla nämä oireet?

    3. 3

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    4. 4

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    5. 5

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    6. Näytä lisää