Soini, Veini

Kotimaa

Viikonlopun säässä ei suuria muutoksia – pohjoisessa saattaa lauantaina tihkuttaa lunta

Julkaistu:

Viikonloppu on pilvinen ja pääosin poutainen, mutta lauantaina paikoin voi sataa hyvin vähän tihkua.
Perjantai on pilvipoutainen, mutta paikoitellen pilvipeite voi rakoilla ja Lapissa on paikoin aurinkoisempaa. Tuuli on heikkoa.

Päivälämpötila on lännessä paikoin vain asteen, pari nollan yläpuolella ja idässä monin paikoin lähellä viittä astetta. Pohjoisessa lämpöasteita on 2–6, rannikolla ja pilvipeitteen sopivasti rakoillessa kahdeksisenkin astetta.

Erityisesti etelässä ja lännessä sää on vuodenaikaan nähden viileä. Yölämpötilat riippuvat pilvisyydestä, jossa on helposti paikallista vaihtelua. Pilvipeitteen rakoilu alentaa yölämpötiloja.

Lauantaiksi maan pohjoisosassa voimistuu vähän lounainen ilmavirtaus, jonka myötä paikoin voi sataa hyvin vähän tihkua, aivan pohjoisessa lumijyväsiä. Etelässä ja idässä pilvipeite paikoin rakoilee.

Sunnuntaina sää on laajalti melko samanlaista eli todennäköisimmin pilvistä mutta etenkin maan etelä- ja keskiosassa on poutaa. Päivälämpötilat kohonnevat etelässä vähän.

Euroopassa lauantaina Italian tienoilla tulee vielä paikoin rajuja kuurosateita tuulenpuuskineen. Brittein saaret sekä osa Ranskaa, Espanjaa ja Portugalia kuuluvat matalapaineenalueeseen.
  • Sää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  2. 2

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  3. 3

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  4. 4

    SUORA LÄHETYS: Aurinko pimenee täydellisesti laajalla alueella Yhdysvalloissa

  5. 5

    Poliisi: Barcelonan pääepäilty surmattu – ylisti Allahia ennen ampumista

  6. 6

    Europussi oli vuosituhannen alun kuuma keräilytuote, jolla tehtiin kovia voittoja – tämä on kolikoiden arvo nyt

  7. 7

    Jouni Hynynen ja vaimo Mari säteilivät yhdessä ensi-illassa – avioparilla poikkeava asumisratkaisu

  8. 8

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  4. 4

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  7. 7

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  8. 8

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  9. 9

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  10. 10

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  2. 2

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  3. 3

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  4. 4

    SUORA LÄHETYS: Aurinko pimenee täydellisesti laajalla alueella Yhdysvalloissa

  5. 5

    Poliisi: Barcelonan pääepäilty surmattu – ylisti Allahia ennen ampumista

  6. Näytä lisää