Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Poliisi: Kadonneen 14-vuotiaan tytön puhelin paikantui Lahteen

Julkaistu:

Kadonnut
Poliisi ei sulje rikoksen mahdollisuutta tytön katomistapauksessa.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan kadonnut 14-vuotias tyttö saattaa olla tällä hetkellä missä päin Suomea tahansa, mutta todennäköisesti hän on Etelä- tai Keski-Suomessa.

Tyttö on nähty viimeksi Kurussa Pirkanmaalla keskiviikkona aamupäivällä.

Tyttö meni auton kyytiin Kurun yhtenäiskoulun pihassa 12.10.2016 noin kello 11.15. Auto on hyvin todennäköisesti musta tai tumma Citroen C 2.

– Hänet on nähty nousevan Kurun yhtenäiskoulun pihassa tummaan pieneen henkilöautoon kello 11.15. Katoamista voidaan pitää yllättävänä, rikoskomisario Erkki Walinen kertoo.

Walinen kertoo Ilta-Sanomille, ettei poliisilla ole toistaiseksi tietoa, kuka autoa kuljetti. Walisen mukaan valvontakameran videolta käy kuitenkin ilmi, että tyttö nousee auton kyytiin vapaaehtoisesti.

Siitä huolimatta poliisi pitää mahdollisena, että tapaukseen liittyy myös rikos.

– Poliisi ottaa kaikki vaihtoehdot huomioon. Jos tämä kääntyy rikoksen suuntaan, jatketaan tutkintaa sitten erikseen, Walinen sanoo.

Walisen mukaan poliisi onnistui paikantamaan tytön puhelimen Lahteen kello 18 eilen illalla. Sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja.

Uutista päivitetty 14.10. Poistettu kadonneen tytön nimi tämän löytymisen jälkeen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

  2. 2

    Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

  3. 3

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  4. 4

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  5. 5

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  6. 6

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  7. 7

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  8. 8

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  9. 9

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  10. 10

    Gladiaattorit-Minna, Erika Vikman vai Laura Huhtasaari? Testaa, kuka suomalaisnaisista on kesäheilasi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  4. 4

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  5. 5

    Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

  6. 6

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  7. 7

    Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

  8. 8

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  9. 9

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  10. 10

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

  2. 2

    Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

  3. 3

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  4. 4

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  5. 5

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  6. Näytä lisää