Kaapo, Gabriel

Kotimaa

Valikko

14-vuotias tyttö putosi 20 metriä lattian läpi Kuopiossa – selvisi hengissä

14-vuotias tyttö selvisi hengissä pudottuaan 20 metrin matkan lattian läpi hylätyllä vaneritehtaalla Kuopion Itkonniemellä sunnuntaina.
Poliisin mukaan tyttö oli ollut muutaman kaverinsa kanssa liikkumisessa vanhan vaneritehtaan rakenteilla, kun lattia hänen allaan petti ja hän putosi rakenteiden läpi alas.

Ylikonstaapeli Teemu Moilanen Itä-Suomen tilannekeskuksesta kertoo tytön pudonneen noin 20 metrin matkan. Tyttö putosi Moilasen mukaan usean välikerroksen rakenteiden läpi.

– Nämä välikerroksien rakenteet ovat todennäköisesti vähän hiljentäneet pudotusta. Mikäli hän olisi pudonnut 20 metrin matkan suoraan ilman välikerroksia, vammat olisivat ehkä olleet vielä vakavampia, Moilanen arvioi.

Ensiavun tullessa paikalle tyttö oli Moilasen mukaan tajuissaan ja kykeni puhumaan. Hän oli kuitenkin saanut vammoja, jotka vaativat sairaalahoitoa. Tyttö kuljetettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

– Jos tuollainen 20 metrin pudotus tulee, siinä on aina mahdollisuus todella vakavalle onnettomuudelle. Ensihoitajilta saamamme tiedon mukaan tytön vammat eivät ole hengenvaarallisia, Moilanen kertoo.

Onnettomuuspaikka sijaitsee vanhalla vaneritehtaalla, jolla ei ole enää tehdastoimintaa. Alueella liikkuminen on ankarasti kiellettyä ja vaarallista. Aluetta ei Moilasen mukaan ole kuitenkaan kokonaan aidoitettu.

– Alueella on vielä joitakin toiminnassa olevia liiketiloja, joten koko aluetta ei ole aidoitettu. Kuitenkin paikalla on selkeät varoitusmerkit, joissa kielletään alueella liikkuminen. Tehtaan alueella liikkuminen on sekä erittäin vaarallista että myös kiellettyä.

Moilanen ei muista tehtaan alueella sattuneen aiemmin vakavia onnettomuuksia. Kuitenkin erilaisia ilkivallan tekoja on ilmennyt useita.

– Paikkoja ja omaisuutta on rikottu aiemmin. Tämänkaltaista onnettomuutta ei kuitenkaan muistini mukaan ole ennen sattunut.

Poliisi toivoo vanhempia muistuttamaan lapsiaan siitä, että tehtaan alueella liikkuminen on kiellettyä ja erittäin vaarallista.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  3. 3

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

  6. 6

    Patrik Laine jatkaa pörssikärjessä – nyt kasassa 34 maalia

  7. 7

    SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  10. 10

    Sidney Crosby sikaili taas – teloi vastustajan sormen järkyttävään kuntoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  3. 3

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  4. 4

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  7. 7

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  8. 8

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  9. 9

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  10. 10

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  9. 9

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  10. 10

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  3. 3

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

  6. Näytä lisää