Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Ylen kannatusmittaus: keskustan kannatus putosi, demarit kiri tasoihin

Opposition suurin puolue SDP on kirinyt kannatuksessa tasoihin pääministeripuolue keskustan kanssa, ilmenee Ylen uudesta kannatusmittauksesta.
Opposition suurin puolue SDP on kirinyt kannatuksessa tasoihin pääministeripuolue keskustan kanssa, ilmenee Ylen uudesta kannatusmittauksesta. Kummallakin puolueella on nyt 20,5 prosentin kannatus.

Heinäkuusta keskustan kannatus on pudonnut 1,3 ja SDP:n suosio on kasvanut 1,6 prosenttiyksikköä.

Kolmantena on kokoomus 17,1 prosentin kannatuksella ja vihreät neljäs 14 prosentin kannatuksella.

Perussuomalaiset on onnistunut jatkamaan elokuista kannatuksen kasvatusta. Kannatusmittauksen sijaa viisi pitävällä puolueella on nyt 9,2 prosentin kannatus sekä takanaan kaksi perättäistä nousukuukautta ensi kertaa sitten eduskuntavaalien.

Vasemmistoliitto jäi kannatuksessa perussuomalaisten taa 8,8 prosentin kannatuksella.

Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yli 1900:aa suomalaista, joista puoluekantansa kertoi runsaat 58 prosenttia. Haastattelut tehtiin 12. syyskuuta ja 4. lokakuuta välisenä aikana. Virhemarginaali suurimpien puolueiden osalta on noin 1,8 prosenttiyksikköä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    3. 3

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    4. 4

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    5. 5

      Kommentti: Macron voittaa, ehkä

    6. 6

      Katso kohokohdat: Lionel Messi upotti Real Madridin lisäajalla – törkytaklauksen tehnyt Sergio Ramos ajettiin ulos

    7. 7

      IS seuraa Ranskan vaaleja hetki hetkeltä: Tulosennusteet julki – kahden kärki selvillä

    8. 8

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    9. 9

      Trump kommentoi historiallista epäsuosiotaan Twitterissä – ”Erittäin hyvä tulos”

    10. 10

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    9. 9

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    10. 10

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    3. 3

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    4. 4

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    5. 5

      Kommentti: Macron voittaa, ehkä

    6. Näytä lisää