Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Eduskunnassa keskusteltiin ääriliikkeistä – ”Kuulin, että eräs kansanedustaja on leimannut meidän edustajan natsiksi”

Eduskunta on keskustellut ääriliikkeistä ja väkivallasta.
Keskustelu ääriliikkeistä sujui pääosin maltillisesti eduskunnassa. Kaikissa puheenvuoroissa on tuomittu rasismi ja väkivalta.

– Tuomitsemme yksiselitteisesti kaiken ihmisvihan, syrjinnän ja väkivallan. Demokraattisiin ja laillisiin yhteiskunnallisiin vaikuttamiskeinoihin eivät kuulu sen enempää äärioikeiston harjoittama ihmisten potkiminen kadulla kuin myöskään radikaalin ympäristöliikkeen suosima ilkivalta ja väkivalta esimerkiksi tuhopolttojen muodossa, kansanedustaja Sami Savio (ps) sanoi.

Perussuomalaisten ryhmäpuheen pitänyt Savio toivoi, että keskustelua maahanmuutosta ei leimattaisi ääriliikkeen tukemiseksi.

– Asiallisen ja perustellun keskustelun esimerkiksi maahanmuutosta on oltava jatkossakin mahdollista ilman pelkoa leimaamisesta ääriliikkeen edustajaksi. Sananvapaus on länsimaisen demokratian tärkeä kulmakivi, ja sitä tulee kunnioittaa maailmankatsomuksellisista eroista huolimatta, Savio totesi.

”Ei tarkoita, että kansanedustaja voi lausua mitä tahansa”

Sdp:n ryhmäpuhuja, kansanedustaja Ilkka Kantola (sd) muistutti, että myös kansanedustajilla on vastuu omista sanoistaan.

– Kansanedustajan puhevapaus on perustuslaissa turvattu. Tämä ei silti tarkoita, että kansanedustaja voisi lausua mitä tahansa joutumatta rikosvastuuseen. Kansanedustajien saamat syytteet ja epäilyt sananvapauden väärinkäyttämisestä eivät ole edustuksellisen demokratiamme kauneimpia kukkasia, Kantola totesi.

Rkp:n ryhmäpuheen pitänyt kansanedustaja Eva Biaudet (r) kritisoi perussuomalaisia puheenvuorossaan ruotsiksi.

– On ilmeistä, että perussuomalaisten puoluekoneistossa ja eduskuntaryhmässä on henkilöitä, jotka pitävät kontaktia ja avoimesti sympatisoivat äärioikeistolaisuuden kanssa, myös tähän natsimieliseen järjestöön josta tänään puhumme – tällaisesta toiminnasta Ruotsalainen eduskuntaryhmä irtisanoutuu voimakkaasti, Biaudet sanoi ruotsiksi ja ei aiheuttanut suurempaa kohinaa salissa.

Debatti käytiin maltillisesti

Ryhmäpuheiden jälkeen alkoi debatti ääriliikkeistä ja väkivallasta.

Oikeusministeri Jari Lindström (ps) muistutti, että kaikki puolueet ovat sitoutuneet rasismin vastustamiseen ja väkivaltaisten ääriliikkeiden kitkemiseen.

Kansanedustaja Leena Meri (ps) ei pitänyt poliitikkojen kaikesta kielenkäytöstä.

– Kuulin, että eräs kansanedustaja on leimannut meidän edustajan natsiksi. En halua kertoa nimiä, Meri totesi keskustelussa.

Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta (sd) puolestaan ihmetteli, miksi perussuomalaiset ei vaadi kuntavaaliehdokkailtaan sitoutumista rasismin vastustamiseen, kuten muut puolueet tekevät.

– Pidän kestämättömänä, että yksi puolue ei tätä edellytä kuntavaaliehdokkailtaan, Feldt-Ranta totesi.

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terho (ps) piti käytyä keskustelua pääosin hyvänä, mutta puuttui kahteen puheenvuoroon.

– Ikävä velvollisuuteni on puuttua muutamaan puheenvuoroon, esimerkiksi Rkp:n ryhmäpuheeseen. Kaikki, mistä ei olla samaa mieltä, leimataan rasismiksi. Ei edusta rasismia, jos on eri mieltä.

– Meidän jokainen kuntavaaliehdokas sitoutuu arvokkaaseen käyttäytymiseen, mikä sisältää rasismin vastustamisen. Muistuttaisin, että kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet rasismin vastustamiseen, Terho totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    6. 6

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    7. 7

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    8. 8

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    9. 9

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitiin – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    10. 10

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    10. 10

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    6. Näytä lisää