Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

Keravalainen Rauno kasvatti Suomen suurimman kesäkurpitsan – ”Aika murikkahan se on”

Julkaistu:

Rauno Selamaan kasvattama kesäkurpitsa on Suomen suurin 46,8 kilon painollaan.
Mäntsälässä järjestettiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna Suomen jättikasvisyhdistys ry:n jättikasviskilpailut, jossa punnittiin Suomen suurimmat kasvikset.

Keravalainen Rauno Selamaa on yrittänyt kasvattaa valtavaa kesäkurpitsaa jo muutamana vuotena, mutta kasvikset ovat aina hajonneet ennen kilpailua.

Tämä vuonna Selamaata kuitenkin onnisti, ja hänen 46,8 kiloa painava kesäkurpitsansa julistettiin Suomen suurimmaksi.

Selamaan jättikesäkurpitsasta kertoi ensimmäisenä Mäntsälän uutiset. Ilta-Sanomat taas kertoi kilpailuista ja Suomen kaikkien aikojen suurimmista kasviksista 16. syyskuuta.

– Aika murikkahan se on, Selamaa toteaa Ilta-Sanomille.

Vaatimaton voittaja kertoo, että kurpitsan kasvattaminen oli ”maailman helpoin ennätys”. Kurpitsalla oli tietysti hyvät geenit, mutta ratkaisevana tekijänä Selamaa pitää istutusstrategiaansa.

– Sain pari vuotta sitten peräkärryllisen lantaa naapurin viljelijältä. Levitin sen maahan ja laitoin turvetta päälle. Siinä on nyt ollut niin sanottua vanhaa voimaa, hän sanoo.

Selamaa kertoo, että toukokuussa istutettu, kasvava jättiläinen oli todella helppohoitoinen: hän esimerkiksi joutui kastelemaan sitä alle kymmenen kertaa. Se myös pölyttyi kuin itsestään.

– En kuitenkaan suosittele tällaista pieneen puutarhaan. Se vie jopa 450 neliötä tilaa se kasvi.

Keittokirjan kautta ajateltuna Selamaan jättikesäkurpitsa ei kuitenkaan ole mikään kurpitsoiden Mercedes.

– Kun se on noin mahdottoman iso, niin eihän sitä saa millään syötyä.

Syöminen on muutenkin myöhäistä, sillä kurpitsa on ollut jo muutaman viikon Tikkurilassa paikallisen supermarketin vetonaulana, eräänlaisena ”showkurpitsana”.

Siinä ajassa se on ehtinyt hapantua ja alkaa mädätä, koska kasvuvaiheessa poimitun kurpitsan kuori on ohut.

– Se pannaan roskiin, kuuluu kasvattajan tyly tuomio.

Oletko sinä kasvattanut valtavia kasviksia? Lähetä Ilta-Sanomille kuva tästä tai tekstiviestinä numeroon 13456 (0,30 e/viesti).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    2. 2

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    3. 3

      SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

    4. 4

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    5. 5

      Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

    6. 6

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    7. 7

      Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

    8. 8

      Kiinalaisalukset Helsinkiin vierailulle – osallistuvat ensin sotaharjoitukseen Venäjän kanssa

    9. 9

      Saako ravintolassa imettää? Turkulaisbaari ohjasi imettävät äidit vessaan, ja someraivo kuohahti

    10. 10

      Suhdesopan uusi käänne – Martina Aitolehdeltä herkkä yhteiskuva Stefan-rakkaan kanssa: ”Rakastan sinua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    2. 2

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    3. 3

      SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

    4. 4

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    5. 5

      Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

    6. Näytä lisää