Alvar, Auno

Kotimaa

Panssarivaunuihin hurahtanut japanilaisturisti tarttui Suomen kansallissoittimeen – näin raikaa Säkkijärven polkka Parolassa

Julkaistu:

Japanilaisten into ei kohdistu Suomessa vain panssarivaunuun. Heitä kiinnostavat kanteleen soitto, pesäpallo, sauvakävely ja Aki Kaurismäki.
Japanilaiset ovat tärkeitä Suomen matkailulle. Finpron Visit Finland -yksikön Matkailijatutkimuksen mukaan erityisesti japanilaiset ja kiinalaiset matkailijat korvasivat venäläismatkailijoiden vähenemistä Suomessa. Se mitä japanilaiset Suomesta löytävät voi olla suomalaisille yllätys.

Parolannummen Panssarimuseosta yhdestä panssarivaunuvanhuksesta tuli yllättäen turistinähtävyys, jota tullaan katsomaan nimenomaan Japanista.

Oheisella videolla nähdään japanilaisia turisteja Panssarimuseossa.

Panssarimuseon johtaja Timo Teräsvalli kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että Japanista on käynyt syksyn aikana jo kymmenen henkilöä ihastelemassa maailman ainoaa jäljellä olevaa BT-42-panssarivaunua. Vaunuvanhus kiinnostaa japanilaisia, koska kyseinen panssarivaunu esiintyy japanilaisen animen maailmassa.

Pinja Tawast julkaisi loppukesästä kaksi manga-sarjakuvakirjaa. Niistä toinen pohjautuu Japanissa vuosina 2012-2013 näytettyyn animesarjaan ja -elokuvaan Girs und Panzer.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Se on suosittu muun muassa mangafanien ja militariaharrastajien piireissä. Fanituksessa yhdistyy varmasti fanitus hahmoihin ja Suomeen, hän kertoi aiemmin.

Tawast on tehnyt myös Suomen sotahistoriaan perustuvaa mangaa, jonka tiimoilta hän on tehnyt yhteistyötä Panssarimuseon kanssa. Museo käynnisti hiljattain joukkorahoitushankkeen rakentaakseen sään armoilla makaaville vaunuilleen kunnollisen katoksen. Lahjoituksia virtaa Japanista.

Kuruwa soittaa Parolassa

Suomi-innostus vain kasvaa. Innostus näkyy Kuruwa-nimimerkillä Parolassa vierailleen japanilaisen BT-42-fanin videossa, jolla hän soittaa kannelta muun muassa Parolassa.

– Hän on innostunut Suomesta ainakin osaksi juuri BT-42-panssarivaunun vuoksi, Pinja Tawast arvioi.

Tutkija: Sauvakävely ja pesäpallo eräänlainen buumi

– Monet suomalaiset ja japanilaiset jakavat ajatuksen, että toisen kulttuuri on jotenkin samanlainen. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kanteleen soitto on kiinnostanut pitkään japanilaisia, onhan heillä samantapainen koto-soitin, tutkimusjohtaja Katja Valaskivi Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksiköstä kertoo.

Valaskiven mukaan japanilaisia kiinnostavat monet asiat Suomessa.

– Sauvakävely ja suomalainen pesäpallo olivat eräänlainen buumi jo aiemmin Hokkaidossa. Ohjaaja Aki Kaurismäen elokuvien kiinnostus tuntuu vain kasvavan.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  2. 2

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

  5. 5

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  6. 6

    Taas uusi protesti Trumpia vastaan, myös NHL-tähti sivalsi presidenttiä

  7. 7

    179 Finnairin matkustajaa jäi jumiin Maltalle teknisen vian vuoksi – ”Monella on huomenna työpäivä”

  8. 8

    Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

  9. 9

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  10. 10

    Näin paljon poseerauksella voi huijata: Miss Plus Size -Marjaana paljasti kurvinsa kuvaparissa – ”Kuvien välissä 10 sekuntia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  5. 5

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  6. 6

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  7. 7

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  8. 8

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  9. 9

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  10. 10

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  2. 2

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

  5. 5

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  6. Näytä lisää