Akseli

Kotimaa

Valikko

Liigalääkärille vankeutta potilastietojen urkkimisesta

Käräjäoikeus
Potilaiden tietoja urkkinut jääkiekon SM-liigaseuran pitkäaikainen lääkäri on tuomittu vankeuteen henkilörekisteririkoksista ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Uhreille mies joutuu maksamaan yhteensä 8 500 euron kärsimyskorvaukset. Lisäksi lääkäri tuomittiin 60 päiväksi ehdolliseen vankeuteen.

Asianomistajia oli yhteensä noin 250. Vain pieni osa vaati korvauksia. Korkein korvaussumma on 800 euroa.

Kärsimyskorvauksista lääkärin itse maksettavaksi määrättiin 3 100 euroa. Hänet määrättiin maksamaan kokonaan myös ne korvaukset, joita asianomistajat vaativat joko osin tai kokonaan Keski-Suomen sairaanhoitopiiriltä (KSSHP) ja Suomen Terveystalo Oy:ltä.

Uhrit olivat Terveystalon ja KSSHP:n asiakkaita. Uhrien oikeudenkäyntikuluja määrättiin maksettavaksi noin 2900 euroa.

Rikokset lääkäri teki vuosina 2011–13. Lääkäri katsoi uteliaisuuttaan yhteensä noin 500 potilaan yksityisyyden suojaan kuuluvia potilaskertomuksia. Kaikki urkitut eivät kuitenkaan vaatineet lääkärille rangaistusta teosta.

Yksi uhreista oli lääkärin entisen puolison myöhempi seurustelukumppani.

KSSHP purki lääkärin työsopimuksen urkinnan tultua ilmi. Mies ei työskentele enää myöskään Terveystalolla.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  2. 2

    Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

  3. 3

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  4. 4

    Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  7. 7

    Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

  8. 8

    Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

  9. 9

    Anu Hälvä kertoo Apu-lehdelle, miksi vetäytyi julkisuudesta – blondirooli kävi raskaaksi: ”Minua sanottiin Suomen toiseksi tyhmimmäksi”

  10. 10

    Trump sai miljardööriveljekset vastaansa – tänään kaikki pelissä terveydenhoitouudistuksen äänestyksessä: ”Hän varoitti meitä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  4. 4

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  5. 5

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  6. 6

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  7. 7

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  8. 8

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  9. 9

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  2. 2

    Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

  3. 3

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  4. 4

    Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. Näytä lisää