Ritva

Kotimaa

Valikko

Pääministeri Juha Sipilä saapui arkisesti Ahvenanmaalle – keikkui vaimonsa kanssa täpötäydessä lentokenttäbussissa

Julkaistu:

Pohjolan pääministerit kokoustavat tiistaina ja keskiviikkona Ahvenanmaalla.
Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk) saapui Ahvenanmaalle isännöimään pohjoismaisia kollegoitaan tavalla, joka on täysin tuntematon esimerkiksi viime yönä toisistaan mittaa ensimmäisessä tv-väittelyssä ottaneille Yhdysvaltain presidenttiehdokkaille Hillary Clintonille ja Donald Trumpille.

Sipilä jonotti kärsivällisesti muiden matkustajien tapaan Norra-lentoyhtiön kaksimoottoriseen potkurikoneeseen yhdessä vaimonsa Minna-Maarian kanssa. Koneelle he keikkuivat muiden tapaan täpötäydessä lentokenttäbussissa.

Pääministerin puoliso esiintyy harvakseltaan julkisuudessa.

Pohjolan pääministerin epäviralliseen tapaamiseen puolisot on kutsuttu mukaan.

Pääministerit puolisoineen lounastavat tänään yhdessä Maarianhaminassa. Illallista nautitaan meren äärellä Havsviddenin mökki- ja konferenssikeskuksen luonnonkauniissa maisemissa.

Huomenna puolisoilla on omaa ohjelmaa. He muiden muassa lounastava tunnetun ahvenanmaalaisen kokin Michael Björklundin Smakbyn-ravintolassa.

Kokouksen varsinainen pääpäivä on keskiviikko. Tuolloin pääministerit keskustelevat muiden muassa ulko-ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä, EU:n haasteista ja Itämeren turvallisuudesta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  3. 3

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  4. 4

    WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa Kremlin kanssa – Venäjän suurlähettiläs ällistyi

  5. 5

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  6. 6

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  7. 7

    14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

  8. 8

    Clinton hyökkäsi rajusti Trumpia vastaan – ”Jotkut jopa kiistävät asioita, jotka näemme omilla silmillämme”

  9. 9

    Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

  10. 10

    Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  3. 3

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  4. 4

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  5. 5

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  6. 6

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  7. 7

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  8. 8

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  9. 9

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  10. 10

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  3. 3

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  4. 4

    WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa Kremlin kanssa – Venäjän suurlähettiläs ällistyi

  5. 5

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  6. Näytä lisää