Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Hurja tilanne tallentui videolle: Auto syöksyi kolmen auton eteen ABC:n pihasta - ”Meillä oli onnea matkassa”

Julkaistu:

Farmariauto syöksyi päätielle kolmen auton välistä Vääksyssä.
Lahteen autolla matkannut pariskunta säikähti keskiviikkona 17.9. pahanpäiväisesti.

– Olimme vaimoni kanssa Vääksyssä ja ajoimme kohti Vääksyn keskustaa. Sinne oli matkaa noin kolme kilometriä. Yhtäkkiä vasemmalta kolmion takaa tuli farmariauto, ilmeisesti ABC:n kylmäaseman pihalta, kolmen auton edestä, videon kuvannut varttunut mies kertoo pelottavista hetkistään.

Videon kuvanneen miehen auton edessä meni kaksi henkilöautoa ja heitä vastaan tuli yksi henkilöauto.

– Meillä oli onnea matkassa. Videolla näkyy, että sininen farmariauto tulee vasemmalta kolmion takaa päätielle Vääksy-Lahti välillä kolmen etuoikeutetun ajoneuvon editse, mies kuvailee tilannetta.

Hänen mukaansa tilanteessa oli onnea kaikilla, kun mitään vahinkoa ei sattunut.

– Sain jarrutetuksi ja hidastin vauhtia. Tielle syöksynyt farmariauto ajoi tien reunaan linja-autopysäkille. Kuljettaja halusi näin varmaan päästää takaa tulevat ohi tilanteen jälkeen, mies kertoo.

Hän sai videon kuvatuksi omalla autonsa liikennekameralla, joka on hänen autossaan taustapeilin takana tuulilasissa kiinni. Mies ei halua moittia ketään, vaan hänestä tilanteesta selviäminen voi opettaa kaikkia, jonka videon katsovat.

– Vaimoni ihmetteli kovasti, miten näin voi tulla tielle, mutta onneksi kaikki päättyi hyvin, videon kuvaaja painottaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    2. 2

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    3. 3

      Räikkönen putoamassa kakkoskuskiksi? Nico Rosbergilta sympaattinen kommentti suomalaisen tilanteesta

    4. 4

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    5. 5

      Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen taloudenhoitaja sai tarpeekseen – otti lopputilin: vaativa työ rajoitti elämää

    6. 6

      Ylitornion henkirikoksen uhri pahoinpideltiin lyömäaseella: ”Näyttää siltä, että uhri on valikoitunut sattumanvaraisesti”

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

    9. 9

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    10. 10

      Googlen hakukone uudistui – osaa hakea sinun tietojasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    6. 6

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    7. 7

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    8. 8

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    9. 9

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    2. 2

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    3. 3

      Räikkönen putoamassa kakkoskuskiksi? Nico Rosbergilta sympaattinen kommentti suomalaisen tilanteesta

    4. 4

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    5. 5

      Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen taloudenhoitaja sai tarpeekseen – otti lopputilin: vaativa työ rajoitti elämää

    6. Näytä lisää