Jarkko, Jere, Jarno

Kotimaa

Valikko

Miksi Asema-aukion pahoinpitelyn uhri kuoli päästyään sairaalasta? – Ylilääkäri: ”Jotain hyvin odottamatonta on tapahtunut”

Julkaistu:

Väkivaltaa vierestä seurannut uhrin ystävä ihmetteli STT:n haastattelussa, miksi sairaala kotiutti hänet niin nopeasti. Aivovammapotilaiden hoitoa tuntevan lääkärin mukaan on täytynyt sattua jotain hyvin yllättävää ja odottamatonta.
Helsingin Asema-aukiolla tapahtui lauantaina 10. syyskuuta pahoinpitely, jota poliisi tutkii nyt törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Pahoinpitelyn seurauksena 28-vuotias Jimi Joonas Karttunen kaatui ja löi päänsä katukiveen. Noin viikkoa myöhemmin, perjantaina 16. syyskuuta uhri kuoli.

Kynttilät ovat palaneet jo useita päiviä Jimi Joonas Karttusen muistolle Asema-aukiolla Helsingissä. Katso video yllä.

Uhrin isän Kauko-Vesa Karttusen mukaan uhri menetti kaatuessaan tajuntansa. Hän ei myöskään muistanut tapahtumista mitään. Isän mukaan hänet kotiutettiin lääkärin luvalla torstaina. Perjantaina hän ehti juuri soittaa hätänumeroon, ennen kuin menetti tajuntansa. Hän menehtyi myöhemmin sairaalassa aivoverenvuotoon, isä kertoi IS:lle.

Väkivaltaa vierestä todistanut uhrin ystävä ihmetteli STT:n haastattelussa, miksi sairaala kotiutti hänet niin nopeasti.

– Hänelle oli sanottu torstaina, että voisit lähteä kotiin. Perjantaina hän ilmeisesti soitti itse itselleen ambulanssin ja illalla hän oli kuollut, ystävä kommentoi STT:lle.

Ylilääkäri: ”Erittäin harvinaista”

Turun yliopistollisen sairaalan ylilääkäri, dosentti Olli Tenovuo ei tunne tapauksen yksityiskohtia, eikä ota siihen kantaa. Tenovuo kommentoi pään vammojen hoitoa yleisellä tasolla. Tenovuon mukaan on erittäin harvinaista, että sairaalahoitoon otettu ihminen menehtyy sairaalasta kotiutumisen jälkeen.

– Vahinkoja tapahtuu enemmän sellaisissa tilanteissa, joissa potilas on kotiutettu suoraan päivystyspoliklinikalta, jolloin kuvaus on saattanut jäädä tekemättä ja on voinut jäädä huomaamatta joku sisäinen verenvuoto, Tenovuo kuvailee.

Esimerkiksi suurin osa putkakuolemista johtuu siitä, että putkaan otetun päätä ei ole kuvattu ja hän menehtyy aivoverenvuotoon, ylilääkäri kertoo. Tenovuon mukaan päähän saadun iskun jälkeen tulisi hakeutua lääkärin pakeille, jos iskuun liittyy tajunnan- tai muistinmenetys, voinnin huononemista, lisääntynyttä päänsärkyä tai pahoinvointia.

– Päähän kohdistuneissa tajunnan menetykseen johtaneissa tapaturmissa tulisi tehdä tietokonekuvaus sen selvittämiseksi, onko kallonsisäisiä vuotoja tai ruhjepesäkkeitä. Jos kuvauksessa todetaan kallonsisäisiä vaurioita, yleensä silloin aina potilas otetaan sairaalahoitoon joko teho- tai vuodeosastolle, Tenovuo sanoo.

Jos kuvauksissa ei ilmene vammoja tai vaurioita, suurin osa potilaista kotiutetaan, ylilääkäri kertoo.

– Tietokonekuvaus sulkee aika luotettavasti pois hengenvaaralliset vammat. Mutta se ei sulje pois välttämättä sitä, että aivoissa olisi jotakin, joka aiheuttaisi pitkäaikaisia ongelmia.

Millaisia riskejä siihen liittyy, jos ihminen kaatuu ja lyö päänsä asvalttiin?

– Henkeä uhkaavat riskit liittyvät ennen kaikkea kallonsisäisiin verenvuotoihin, joista jotkut voivat kehittyä useamman päivän viipeellä. Iäkkäillä ihmisillä se on hyvin tavallista, että tapaturmasta on kulunut jopa joku kuukausi, kun verenvuoto on kehittynyt.

– Nuoremmilla ihmisillä yleisempi on kovakalvon ulkoinen, niin sanottu epiduraalivuoto. Sellaisesta tässä ei voi olla kysymys, koska epiduraalivuodot tulevat yleensä nopeasti.

Ylilääkärin mukaan sairaalahoidon jälkeen kehittynyt verenvuoto voi olla vain kovakalvon alainen vuoto, joka on päässyt kehittymään niin, ettei sitä ole hoitojakson aikana huomattu.

Sairaaloissa arvioidaan huolellisesti, että kotiuttaminen on turvallista. Jos potilaan vointi sairaalasta pääsyn jälkeen huononee, se on merkki siitä, ettei kaikki ole kunnossa.

”Odottamatonta ja yllättävää”

Karttunen vietiin pahoinpitelyn jälkeen Töölön sairaalaan. Ylilääkärin mukaan Töölössä on erittäin pitkä ja hyvä kokemus aivovammapotilaiden hoidosta.

– Jotain hyvin odottamatonta ja yllättävää tässä on tapahtunut. Sellainen on mahdollista, että hän on myöhemmin kotona uudelleen kaatunut ja lyönyt päänsä, koska vamman jälkeen esimerkiksi tasapaino ei ole aivan kunnossa. Voi olla, että hän on saanut uuden aivoverenvuodon, joka ei johdu suoraan ensimmäisestä tapaturmasta, mutta on kylläkin seurausta ensimmäisen tapaturman seurauksista. Tämä on tietysti täyttä spekulaatiota, kun ei tiedä tarkemmin.

Ylilääkärin mukaan tasaisella maalla kaatuminen on kaikkein tavallisin syy vaikeisiin aivovammoihin.

– Jos kaatumistapaturmassa lyö päänsä kovaan alustaan, ei ole mitenkään harvinaista, että saa kuolemaan johtavia vammoja. Juuri siksi järjestetään koulutuksia, joissa varoitetaan lyömisen riskeistä, koska siinä voi huonolla tuurilla toiselta henki mennä.

Kansanedustaja Olli Immonen on aiemmin esiintynyt samassa valokuvassa Asema-aukion törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta epäillyn miehen kanssa. Alla olevalla videolla hän kommentoi tapausta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    BB-talossa syttyi järkyttävä rähäkkä – turvamiehet ryntäsivät paikalle: Tapahtumaketjulle karu päätös

  2. 2

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  3. 3

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  4. 4

    Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

  5. 5

    Teemu Selänne valittiin legendojen joukkoon – vasta historian toinen suomalainen NHL:n kunniagalleriassa

  6. 6

    Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

  7. 7

    10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

  8. 8

    Teemu Selänne riemastui valinnastaan Hockey Hall of Fameen – muisti myös vanhaa tutkapariaan

  9. 9

    Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

  10. 10

    Tätikengät, instakulmat ja pyllyverkkarit korkkareilla – 17 muotivillitystä, joille nauramme 10 vuoden päästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  3. 3

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  4. 4

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  5. 5

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  6. 6

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  7. 7

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  8. 8

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  9. 9

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  10. 10

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    BB-talossa syttyi järkyttävä rähäkkä – turvamiehet ryntäsivät paikalle: Tapahtumaketjulle karu päätös

  2. 2

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  3. 3

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  4. 4

    Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

  5. 5

    Teemu Selänne valittiin legendojen joukkoon – vasta historian toinen suomalainen NHL:n kunniagalleriassa

  6. Näytä lisää