Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Limingassa kadonnut Jaakko edelleen kateissa – etsintöjä tehdään vesijättömaalla

Julkaistu:

Pohjois-Pohjanmaa
30-vuotias Jaakko katosi sunnuntaina kesken kävelylenkin.
Poliisi jatkaa edelleen sunnuntaina Limingassa kadonneen 30-vuotiaan Jaakko Kujalan etsintää.

Komisario Petri Savela kertoo Ilta-Sanomille, että etsintöjä jatketaan tiistaina, mutta pienemmällä miehityksellä.

Kiireisimmät paikat ja alueet on tarkisteltu. Nyt tarkistellaan vinkkitietoja, joita on tullut yleisöltä. Niiden tarkistaminen vie oman aikansa.

Savelan mukaan etsinnät keskittyvät nyt Temmesjoen ympäristöön, Tupoksentien ja meren väliselle alueelle.

Savela kertoo, että alue on etsinnän kannalta erittäin haastava: maasto on vaikeakulkuista merenranta-aluetta, jossa maa on monin paikoin upottavaa vesijättömaata.

– Siinä maastossa joutuu tahtomattaankin hankaluuksiin vaikka tuntisi paikat.

Komisario Savela kertoo Kujalan olleen kävelylenkillä äitinsä kanssa, kun mies katosi täysin yllättäen. Savelan mukaan Kujala oli pysähtynyt ja äiti jatkanut matkaa. Kujalan oli määrä tulla perässä, mutta jostain syystä hän ei tullut.

– Näyttää siltä, että hän on jatkanut matkaa tavalla tai toisella. Sitä selvitellään, että minne ja minkä vuoksi, Savela sanoo.

Rikosta katoamistapauksessa ei vieläkään epäillä, mutta kuten Savela toteaa, katoamistapauksissa sitä ei voida myöskään sulkea pois.

– Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan mitään viitteitä siitä, että tähän liittyisi rikosta.

Kadonneen tuntomerkit

Kadonnut Jaakko Kujala on 172 cm pitkä, erittäin hoikka ja hänellä on pitkä musta tukka.

Kadotessaan hänellä oli yllään harmaa fleece-takki, farkut ja lenkkarit.

Havainnot Kujalasta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  2. 2

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  3. 3

    Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

  4. 4

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  5. 5

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  6. 6

    Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

  7. 7

    Palkinnoksi 100 jäätelöä – Joanna, 11, pääsi näyttämään taitojaan aikuisten yleisurheilun SM-kisoissa

  8. 8

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  9. 9

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  10. 10

    Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  4. 4

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  5. 5

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  6. 6

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  7. 7

    Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

  8. 8

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  9. 9

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  10. 10

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  9. 9

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  2. 2

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  3. 3

    Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

  4. 4

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  5. 5

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  6. Näytä lisää