Urpo

Kotimaa

Valikko

Asema-aukion pahoinpitely: Vastarintaliikkeen videolla näkyvän poliisiauton tehtävä selvisi

Julkaistu:

Sosiaalisessa mediassa puhuttaneella videolla näkyvä poliisiauto oli suorittamassa toista tehtävää.
Ylikomisario Juha Hakola kertoi jo aiemmin STT:lle, ettei poliisi ollut valvomassa uusnatsijärjestön mielenilmausta Helsingin Asema-aukiolla 10. syyskuuta, koska siitä tehty ilmoitus ei poliisin mukaan vastannut tilaisuuden todellista luonnetta.

– Lähtökohtana on se, että jos tässä (ilmoituksessa) olisi ollut oikeat tiedot tapahtuman taustoista, poliisi olisi ollut paikalla, Hakola sanoi STT:lle.

Uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen nettisivuilla on julkaistu aiemmin video otsikolla ”Välikohtaus Helsingin katuaktivismissa”. Videolla näkyy muun muassa ihmisiä, jotka pitelevät vastarintaliikkeen lippuja Elielinaukiolla. Videon loppupuolella on myös kohta, jossa näkyy maassa makaava mies. Miehen vieressä on verta, ja ympärille on kerääntynyt auttajia.

Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Vuonna 1990 syntynyt 26-vuotias epäilty otettiin kiinni sunnuntain vastaisena yönä. Mies tunnetaan Suomen Vastarintaliikkeen aktiivina, jolla on rankka väkivaltarikostausta.

Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena.

VIDEOLLA nähdään myös rautatieaseman viereen pysäköity poliisiauto. Etenkin sosiaalisessa mediassa on ihmetelty, miksi näkyy selvästi poliisiauto, jos poliisi ei ole ollut valvomassa mielenilmausta.

Helsingin poliisilaitoksen valvontatoiminnoista vastaava ylikomisario Jere Roimu vahvistaa, että poliisi on toiminut Rautatieasemalla mielenosoituksen aikaan.

– Pitää paikkansa, hän sanoo.

Roimu kertoo, ettei poliisi ei ole kuitenkaan ollut seuraamassa mielenosoitusta, vaan suorittamassa yksittäistä hälytystehtävää, josta partio poistui toiselle tehtävälle.

Roimun mukaan videolla näkyvä poliisipartio kuvattiin noin kello 12.25. Sillä hetkellä poliisipartio on asemalla suorittamassa häiriökäyttäytymiseen liittyvää tehtävää.

– Hälytystehtävän suoritettuaan partio poistuu siitä toiselle tehtävälle noin kello 12.45, noin 15–20 minuuttia ennen kuin tämä valitettava pahoinpitely sattuu.

Roimu ei ota kantaa siihen, huomasiko partio, että Asema-aukiolla on käynnissä Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmaus. Hän kuitenkin huomauttaa, että Helsingin keskustassa on vastaavia mielenilmauksia varsin usein.

– En ole kyseistä partiota jututtanut, en ollut silloin itse töissä eikä tämä partio ole tänään. En tiedä, mitä he ovat havainnoineet ja mitä tietoa on mahdollisesti mennyt mihinkin. Tämän tyyppisiä pieniä mielenosoituksia meillä on tässä kaupungissa lähes päivittäin. Tällainen tapahtuma ei ole mitenkään poikkeuksellinen, Roimu sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    2. 2

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    3. 3

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    4. 4

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    7. 7

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    8. 8

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    9. 9

      Puolustusministeri iski kovat luvut pöytään – näin Venäjä kasvattaa sotamahtiaan

    10. 10

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    2. 2

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    3. 3

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    4. 4

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. Näytä lisää