Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Ystävä muistelee kuollutta Jimiä: ”Hän oli sellainen elämäntaiteilija”

– Jotenkin tuntuu, että jos Jimin piti lähteä, sen piti tapahtua juuri näin, perjantaina kuolleen Jimi Karttusen ystävä sanoo.
– Hän oli sellainen elämäntaiteilija ja sielultaan taiteilija, ystävä muistelee 28-vuotiaana menehtynyttä Jimi Karttusta.

He tutustuivat opiskellessaan yhtä aikaa Kallion Evankelisessa opistossa elokuvatyötä. Yhdessä tehtiin harjoitustyönä lyhytelokuva.

– Hän matkusteli ja kävi välillä töissä, viimeksi hän taisi olla töissä lastentarhassa.

Jimi kirjoitteli elokuvakäsikirjoituksia ja runoutta.

– Sellaista indie-meininkiä.

Ystävän mukaan Jimillä oli vahvoja mielipiteitä eikä hän pelännyt sanoa niitä julki.

–  Ihmisoikeudet olivat hänelle tärkeitä. Jotenkin tuntuu, että jos Jimin piti lähteä, sen piti tapahtua juuri näin, ystävä miettii.

– Kertomassa natseille, mitä mieltä on natseista.

Jimi asui aina välillä ulkomailla kuten Barcelonassa vallatussa talossa.

– Hänhän oli syntynytkin Ruotsissa ja muuttanut Suomeen vasta vajaat kymmenen vuotta sitten.

Jimi Karttunen kuoli perjantaina, isä Kauko-Vesa Karttunen on kertonut. Hänen kimppuunsa käytiin isän kertoman mukaan viikkoa aiemmin Helsingin Asema-aukiolla Suomen Vastarintaliikkeen tapahtumassa.

Poliisi tiedotti sunnuntaina, että Asema-aukion pahoinpitelyyn liittyen on otettu kiinni vuonna 1990 syntynyt mies, ja tapahtunutta tutkitaan törkeänä kuolemantuottamuksena. Poliisin mukaan mies ilmoittautui poliisille itse.

Poliisi ei sunnuntaina vahvistanut vuonna 1988 syntyneen uhrin henkilöllisyyttä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  3. 3

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  4. 4

    Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

  5. 5

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  6. 6

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  7. 7

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  8. 8

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  9. 9

    Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

  10. 10

    Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  4. 4

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  5. 5

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  6. 6

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  7. 7

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  8. 8

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  9. 9

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  10. 10

    Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  3. 3

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  4. 4

    Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

  5. 5

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  6. Näytä lisää