Signe, Varma

Kotimaa

Poliisi tutkii: Nuori mies pahoinpideltiin Vastarintaliikkeen tapahtumassa keskellä Helsinkiä – kuoli viikkoa myöhemmin

Julkaistu:

Isän kirjoitus pahoinpitelyn jälkeen kuolleesta Jimi-pojasta lähti lauantaina kiertämään sosiaalisessa mediassa. Poliisi vahvistaa kirjanneensa viikko sitten Helsingin asema-aukiolta pahoinpitelyn, jonka uhri on myöhemmin kuollut. Epäilty pahoinpitely tapahtui uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen katutapahtumassa.
Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen katutapahtuman yhteydessä Helsingin Asema-aukiolla viikko sitten lauantaina tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn poliisitutkinta on saanut uuden käänteen.

Uhri menehtyi Meilahden sairaalassa perjantaina kello 22.

Komisario Pekka Seppälä Helsingin poliisista kertoo poliisin ”kirjanneen ylös pahoinpitelyn, johon liittyy myöhempi uhrin kuolema”.

Rikosilmoituksen teki maanantaina uhrin isä.

– Emme ota tässä vaiheessa kantaa siihen, onko kyseessä syy-seuraus -suhde, Seppälä lisää.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut lauantaina tutkinnanjohtajaa.

Isän kirjoitus lähti lauantaina kiertämään kovaa sosiaalisessa mediassa.

– Hän oli ainoa poikani. Senkin takia suru on hyvin syvä, sanoo 28-vuotiaana menehtyneen Jimi Joonas Karttusen isä Kauko-Vesa Karttunen Ilta-Sanomille.

– Niin turhaa väkivaltaa, Karttunen sanoo.

– Mitä jos poikani menikin sanomaan heille jotain. Ei kimppuun saa silti käydä. Julkisella paikalla, keskellä päivää, Kauko-Vesa Karttunen sanoo.

Kauko-Vesa Karttusen mukaan hänen poikansa työnnettiin kumoon sillä seurauksella, että hän löi päänsä katukiveen ja menetti tajuntansa.

– Hänet vietiin Töölön sairaalaan. Torstaina hänet laskettiin sieltä pois lääkärin luvalla. Hän ei muistanut tapauksesta mitään, mutta kaverit kertoivat minulle.

Pojalla oli ollut seurassa muutama kaverinsa.

– Tikit olivat pään takana.

– Eilen perjantaina hän sai kotonaan aivoverenvuodon, ehti juuri soittaa 112 ennen kuin menetti tajuntansa. Hätäkeskus onnistui jotenkin selvittämään paikan ja pyysi isännöitsijää avaamaan oven. Poika löytyi lattialta ja hänet vietiin Meilahteen.

–  Hän menehtyi siellä kello 22. Ehdin vielä käydä hänen luonaan sairaalassa. Hän oli hengityskoneessa.

Isä luonnehtii poikaansa ”kansainväliseksi, avoimeksi tyypiksi”, joka harrasti skeittaamista ja lumilautailua.

– Hän syntyikin Tukholmassa, muutimme Suomeen vasta kymmenen vuotta sitten.

Isän mukaan poika oli sanonut vastarintaliikkeen lipunheiluttajille, mitä mieltä on heidän aatteestaan.

– Eivät olleet tykänneet ja käskivät poistua, mutta sehän on yleinen paikka, Asema-aukio.

Isä ei ole ollut yhteydessä poliisiin, miten tutkinta on edennyt.

– Siellä on kamerat, ja nämä videoivat itsekin tapahtumaansa.

Vastarintaliikkeen sivulla esitetään liikkeen versio tapahtuneesta. Se on päivätty ennen kuin tieto uhrin kuolemasta tuli. Kirjoituksen mukaan ”erään aktivistin oli puututtava tilanteeseen ja annettava pikainen kurinpalautus” huutelijalle. Vastarintaliikkeen julkaisemalla videolla näkyy tilanne, jossa maassa makaa mies. Miehen vieressä on veriläikkiä, ja ympärille on kerääntynyt auttajia.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  2. 2

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  3. 3

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  4. 4

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. 6

    Poliisi teki pysäyttävän päivityksen koululaisten välisistä kiusaamisviesteistä: ”Tapa ittes, saatanan ruma”

  7. 7

    Sekava liikenneopaste huvittaa Varsinais-Suomessa – osaisitko ajaa tästä oikein?

  8. 8

    50 000 euron maailmanympärimatkan tehnyt Anna-Katri listaa 6 upeinta kohdetta – näihin on päästävä!

  9. 9

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  10. 10

    Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  4. 4

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  5. 5

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  6. 6

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  7. 7

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  8. 8

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  9. 9

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  10. 10

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  2. 2

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  3. 3

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  4. 4

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. Näytä lisää