Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Vientirahoitukseen tuntuva korotus hallitukselta

Julkaistu:

Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk) mukaan hallitus esittää merkittäviä korotuksia vientirahoitukseen.
Finnveran vientitakuuvaltuus aiotaan korottaa 19 miljardista 27 miljardiin euroon ja vientiluottojen rahoitusvaltuus ja korontasausvaltuus molemmat 13 miljardista 22 miljardiin euroon.

Lisäksi hallitus esittää 28 miljoonan euron rahoitusta Balticconnector-kaasuputken rakentamiseen Suomen ja Viron välille. Rehn kertoo, että rahoitus sisällytetään lokakuussa annettavaan valtion lisämenoarvioon.

Rehn sanoi tiedotustilaisuudessaan, että korotuksen syynä on muun muassa kysynnän voimakas kasvu. Rehnin muistin mukaan kyseessä on suurin vientirahoituksen valtuuksien korotus.

Rehn totesi, että aiemmat valtuudet ovat käymässä riittämättömiksi, jos keskeisten vientialojen tilauskanta toteutuu arvioiden mukaan.

– Vientirahoituksen pullonkauloista ei pidä tulla estettä viennin kasvattamiselle, Rehn sanoo.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Teknologiateollisuus kiittelivät hallituksen esitystä tuoreeltaan. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies luonnehti esityksen tukevan kasvua.

– Pääministeri Sipilä nosti hiljattain esiin tavoitteen tuplata pk-yritysten vienti vuoteen 2020 mennessä. Tähän tarvitaan lisää viennin rahoituksen työkaluja, mitä nyt esitetty korotus perustellusti palvelee, Häkämies sanoo tiedotteessa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  2. 2

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  3. 3

    Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

  4. 4

    Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

  5. 5

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  6. 6

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  7. 7

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

  10. 10

    Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  6. 6

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  7. 7

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  8. 8

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  9. 9

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  2. 2

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  3. 3

    Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

  4. 4

    Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

  5. 5

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  6. Näytä lisää