Sami, Samuli

Kotimaa

Tätä tilastoa poliisi ei mielellään esittele – valtakunnansyyttäjä huolestui ”pimeistä rikoksista”

Julkaistu:

Poliisille ilmoitetaan vuosittain noin 200 000 ”pimeää rikosta”.
Suomessa on olemassa tilasto, jota poliisi ei julkisuudessa mielellään esittele. Syy on selvä. Luvut ovat poliisin kannalta nimittäin karua luettavaa.

Poliisille ilmoitetaan vuosittain noin 200 000 ”pimeää rikosta”, joiden tekijää ei lähtökohtaisesti tiedetä. Poliisi saa selvitettyä näistä vuosittain kuitenkin vain alle viidesosan – kappalemääräisesti siis vain noin reilut 30 000.

Taso on Suomen korkeimman ja vaikutusvaltaisimman syyttäjän, valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen mielestä huolestuttava. Näin hän kirjoitti aiheesta blogissaan kuluvalla viikolla.

– Suomalaisen esitutkinnan taivaalta ei tummia pilviä puutu. Huomattava osa rikoksista jää selvittämättä – näin erityisesti silloin, kun juttu tulee pimeänä, eli tekijää ei heti tiedetä, Nissinen kirjoitti.

Pimeistä omaisuusrikoksista vain hieman yli joka kymmenes tapaus selviää vuosittain. Pimeistä pahoinpitelyrikoksista poliisi on selvittänyt viime vuosina hieman yli joka kolmanneksen, ilmenee IS:n Poliisiammattikorkeakoulusta pyytämistä tilastoista.

Jos et näe yllä olevaa grafiikkaa, näet sen tästä.

Nissinen toivoo pikaista ryhtiliikettä.

– Syyttäjänä toivoisin mieluusti, että rikosvastuu toteutuisi nykyistä useammin, Nissinen sanoo Ilta-Sanomille.

– Ja kyllä he siellä tutkinnassa parhaansa tekevät, mutta näkisin, että (poliisi)tutkinnan resursseista ei ole varaa nipistää, koska rikosten selvittäminen vaatii oikeasti työtä. Ja nuo (selvitys)luvut indikoivat, että nyt ollaan ihan kipurajoilla, Nissinen alleviivaa.

Nissisen mukaan yksi huolestuttava seikka on se, että selvitettyjen, ”pimeiden rikosten” tutkinta-ajat ovat venyneet viime vuosina. Viime vuonna keskimääräinen aika oli 149 vuorokautta. Kun tutkinnat venyvät, rikoksista epäillyt voivat pahimmassa tapauksessa jatkaa rikostehtailua.

– Pitenevä tutkinta-aika heikentää mahdollisuutta rikostorjuntaan estävässä merkityksessä, Nissinen selvittää.

Jos et näe yllä olevaa grafiikkaa, näet sen täältä.

Ei pidä antaa aihetta uskomukselle, että poliisille on turha ilmoittaa rikoksesta

Nissisen mukaan poliisin suorituskyvyn riittämättömyys voi pahimmillaan johtaa yhteiskuntarauhan eri asteisiin rikkoutumisiin.

Nissisen mielestä uhkakuvana on, että poliisin toimintaan tyytymättömät kansalaiset ryhtyvät itse ”selvittelemään” tapahtuneita rikoksia esimerkiksi nyrkein tai muilla kostotoimilla.

– Se on minun mielestäni ihan oikeasti asia, joka pitää ottaa huomioon, ettei kansalaisia saateta tilanteeseen, jossa he rupeavat pohtimaan sellaisia (kostotoimia). Se ei ole kenenkään edun mukaista. Sen todennäköisyyttä on vaikea ennustaa. Osa ihmisistä ei semmoiseen koskaan lähtisi tai syyllistyisi, mutta sitten on kuumakalleja, joilla se kynnys on paljon paljon matalampi.

– Siitä ei seuraisi mitään hyvää, Nissinen tähdentää.

Miten tällaiset uhkakuvat torjutaan?

– Hoitamalla tätä järjestelmää niin, että usko viranomaisten toimintakykyyn säilyy. Ja ettei asiakkaassa pääse syntymään turhautumista.

– Ei pidä vähätellä sitä, että huono palvelukokemus tai huono käsitys viranomaisten toiminnasta voi levitä yllättävänkin tehokkaasti ystäväpiirissä. Ei pidä antaa aihetta semmoiselle uskomukselle tai käsitykselle, että poliisille on turha ilmoittaa siitä ja tuosta rikoksesta, kun ei niitä tutkittaisi, Nissinen korostaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  5. 5

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  6. 6

    Poliisi havainnollistaa sarjapuukotusta Turun keskustassa – paikalla useita poliiseja

  7. 7

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  8. 8

    ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

  9. 9

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  10. 10

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  5. 5

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  6. 6

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  7. 7

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  10. 10

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  5. 5

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  6. Näytä lisää