Mervi

Kotimaa

Lähes kaksisataa lisävuoroa – näitä VR ehdottaa

Julkaistu: , Päivitetty:

VR esittää liikenne- ja viestintäministeriölle, että sen hoitamaa velvoiteliikennettä kasvatetaan roimasti.
Piristyneet matkustajamäärät ja tehostamistoimet tuovat yhtiölle pelivaraa.

Ehdotuksen toteutuminen tarkoittaisi lähemmäs kahtasataa lisävuoroa viikossa. VR:n ehdotus on linjassa STT:n viime kuussa kertomien tietojen kanssa.

Yhtiö ehdottaa esimerkiksi Riihimäki–Lahti välille 80 junavuoroa lisää viikossa. Tällöin reitillä palattaisiin tunnin vuoroväleihin.

Myös muun muassa Riihimäki–Hämeenlinna–Tampere -taajamaliikennettä täydennettäisiin varhaisen aamun ja myöhäisen illan vuoroilla molempiin suuntiin. Lisäys olisi yhteensä 24 vuoroa viikossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

VR hoitaa sekä markkinaehtoista liikennettä että taloudellisesti kannattamatonta velvoiteliikennettä. Lisäksi ministeriö ostaa VR:ltä junavuoroja, joita ei markkinaehtoisesti ajettaisi.

Kaukoliikennemonopolin vastineeksi VR:n pitää liikennöidä tappiollisia vuoroja enintään 20 miljoonan euron edestä vuodessa.

Junamatkustus on sen mukaan kasvussa, mikä pienentää velvoiteliikenteestä koituvia tappioita. VR on myös tehostanut toimintaa ja leikannut kustannuksia.

Sen arvion mukaan velvoiteliikenteestä koituva tappio jää ensi vuonna alle 20 miljoonan, mikä mahdollistaisi liikenteen lisäämisen.

VR:n mielestä vuorojen lisääminen on välttämätöntä alueellisten joukkoliikenneyhteyksien parantamiseksi.

VR haluaa pidempiä sopimuksia

VR:n ehdotus on vastaus ministeriön lausuntopyyntöön osto- ja velvoiteliikenteestä. Lausunto on tarkoitettu keskustelujen pohjaksi. Lausuntokierros päättyi maanantaina.

Ehdotus nostaisi velvoiteliikenteen tappiot enimmäisrajaan eli 20 miljoonaan euroon vuodessa. Lisävuorot olisivat vuosille 2017, 2018 ja 2019.

VR esittää, että osto- ja velvoiteliikenteestä päätettäisiin syyskuun aikana suoraan vuoden 2019 loppuun saakka. Yhtiön mukaan lyhyet velvoitepäätökset ovat vaikeita, koska velvoite- ja ostoliikenne pitää sovittaa yhteen kaupallisten junavuorojen kanssa.

VR:n nykyinen sopimus velvoiteliikenteestä umpeutuu joulukuun 10. päivä. Nykyinen ostopalvelusopimus umpeutuu vuoden 2018 loppuun.

Ministeriön tulee määritellä ensi vuoden liikennöintivelvoite syyskuun loppuun mennessä. Asiasta kertoi tiistaina alun perin Yle.

Näitä lisävuoroja VR ehdottaa:

– Riihimäki–Lahti välille ehdotetaan 80 junavuoroa lisää viikossa. Reitillä palattaisiin tunnin vuoroväleihin.

– Riihimäki–Hämeenlinna–Tampere-taajamaliikennettä täydennettäisiin varhaisen aamun ja myöhäisen illan vuoroilla molempiin suuntiin. Lisäys olisi 24 vuoroa viikossa.

– Helsinki–Lahti Z-junilla ja Helsinki–Riihimäki R-junille esitetään lisävuoroja aamuun, iltaan ja viikonlopulle. Lisäys olisi yhteensä 25 junavuoroa viikossa.

– Tampere–Vilppula–Keuruu-välille lisättäisiin 14 vuoroa viikossa. Tilanne palautuisi 27.3.2016 edeltäneeseen tasoon.

– Joensuu–Varkaus–Pieksämäki-reitillä liikennöintimalli muutettaisiin niin, että Joensuun ja Varkauden välille tulisi toinen junavuoro suuntaansa. Nämä junat kulkisivat Joensuusta Pieksämäelle ja korvaisivat Varkauden ja Pieksämäen välillä nykyiset neljä vuoroa, joiden matkustajamäärät ovat jääneet hyvin pieniksi. Joensuun ja Varkauden välille tulisi 16 lisävuoroa viikossa.

– Savonlinna–Parikkala-väli, jota VR ajaa nyt kaupallisena liikenteenä, sisällytettäisiin velvoiteliikenteeseen. Palvelutasoa parannettaisiin aamu- ja iltayhteyksillä. Tämä toisi 24 lisävuoroa viikossa.

– Säännöllisten Helsinki–Rovaniemi- ja Helsinki–Kolari-yöjunien lisäksi velvoitteeseen sisällytettäisiin Turun yöjunaliikenne sekä Helsinki–Rovaniemi- ja Helsinki–Kolari-sesonkiliikenteet.

– Helsinki-Kolari-liikenteessä otetaan käyttöön uudet kaksikerroksiset makuuvaunut.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nyt puhuu bussiyhtiö Nobinan keskustelusta ulos heitetty pääluottamusmies: ”Ei minun tarvitse sietää huutamista ja tönimistä”

  2. 2

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  3. 3

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  4. 4

    Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

  5. 5

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  6. 6

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  7. 7

    Poliisit säälivät vaikeuksiin joutunutta hevosmiestä – ”Repivät lopulta sakkolapun”

  8. 8

    15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

  9. 9

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  10. 10

    Nobinan lakko sekoitti liikenteen ja tuskastutti matkustajia: ”On tämä aikamoista palapeliä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  3. 3

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  4. 4

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  5. 5

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  6. 6

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  7. 7

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  8. 8

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  9. 9

    Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

  10. 10

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nyt puhuu bussiyhtiö Nobinan keskustelusta ulos heitetty pääluottamusmies: ”Ei minun tarvitse sietää huutamista ja tönimistä”

  2. 2

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  3. 3

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  4. 4

    Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

  5. 5

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  6. Näytä lisää