Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Lajikalastuksen Suomen-mestaruus ratkesi 14 eri lajilla – pikkusintit olivat valttia

Julkaistu:

Kalastus
Espoolainen Mikko Joensivu nappasi 14 eri kalalajillaan lajikalastuksen Suomen mestaruuden.
Ahven ja särki nousevat ongella helposti, mutta 14 eri kalalajin koukuttaminen kahdeksassa tunnissa vaatii jo taitoa. Espoolainen Mikko Joensivu onnistui siinä ja nappasi lajikalastuksen Suomen mestaruuden Kotkassa.

– Alku näytti huonolta. Mulla oli kaksi lajia, kun kärki taisi mennä kahdeksassa lajissa. Sitten rupesin napsimaan niitä pikkuhiljaa, Joensivu totesi voittonsa jälkeen.

Joensivu sanoo, että hän heräsi sunnuntaina viiden aikoihin aamulla. Hän halusi olla kilpailupaikalla Kotkasaaressa hyvissä ajoin mäskäämässä, eli heittämässä syöttejä veteen ennen kilpailua.

– Minulla taisi mennä kaksi matoa koko kisan aikana. Kaikki lajit tulivat melkein toukilla lirkkimällä. Matopurkki oli vähän turhaan mukana.

Kärkikolmikko oli pitkään tasainen. Kaikilla oli 13 lajia. Joensivu oli ainoa, joka oli onnistunut nappaamaan kivisimpun. Voitto varmistui, kun hän sai napattua vielä itseltään puuttuvan hauen 20 minuuttia ennen kilpailun loppua.

Kokeneimmat kalastajat erottuivat

Kilpailujohtaja Markus Ratinen sanoo, että kilpailijat olivat oppineet löytämään pyytämään pieniä viisisenttisiä seipejä ja kiiskiä.

– Kokeneimmat kalastajat erottuivat pienten kalojen pyynnillä muista. Se ratkaisi kärjen karkumatkan.

Toinen yllättävä seikka oli se, että kilpailijat onnistuivat nappaamaan peräti viisi piikkimonnia. Ratinen sanoo, että piikkimonni on perinteisesti yöllä kalastettava laji.

– Piikkimonnin pyytäminen päiväsaikaan oli yllättävää. Kalastajat käyttivät syöttejä, joista lähti enemmän hajua. Sekin ihmetytti, että kalastajat eivät saaneet koukuettua karppia.

Ratinen sanoo, että lajikalastuksella saadaan tietoa kalalajien levinneisyydestä. Se muun muassa tuo esiin vieraslajeja. Sellaisia ovat Suomessa muun muassa mustatäplätokko ja hopearuutana.

– Lajikalastus on koukuttava laji, jossa joutuu pistämään itsensä likoon. Se ei ole pelkkää hyötykalan pyyntiä, vaan siinä pitää osata kokonaisvaltaisesti tuntea kalat, niiden elinolot ja käyttäytyminen.

Voitto myös joukkuekisassa

Yksilökilpailun voiton lisäksi Mikko Joensivu oli Kotkassa voittamassa lajikalastuksen joukkuekilpailua Kotkan Kalamaratonissa.

Kalamaraton on 24 tunnin kalastuskilpailu, jossa 2–3 hengen joukkueet tavoittelevat mahdollisimman monta eri kalalajia.

Kilpailun järjesti Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura SKES ry yhteistyössä Kotkan Maretariumin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    3. 3

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    4. 4

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. 6

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    7. 7

      Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

    8. 8

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    9. 9

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    10. 10

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    6. 6

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    7. 7

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    8. 8

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    9. 9

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    10. 10

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    3. 3

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    4. 4

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. Näytä lisää