Uuno

Kotimaa

Valikko

Kustantaja Presidentti ja toimittaja -kirjasta: Korjaamme virheen

Julkaistu:

Sekaannus
Kustannuspäällikkö Joni Strandberg kertoo, että WSOY miettii yhdessä Suvi Rihtniemen kanssa, millä tavalla virhe korjataan.
Hiljattain julkaistussa Presidentti ja toimittaja -kirjassa on iso virhe, joka liittyy Suvi Rihtniemen isään ja kokoomuksen kansanedustajaan ja puheenjohtajaan Juha Rihtniemeen. Kirjassa kerrotaan virheellisesti, että Juha Rihtniemi olisi eronnut ja tehnyt itsemurhan.

Todellisuudessa hän kuitenkin kuoli sydäninfarktiin, eikä koskaan eronnut ainoasta vaimostaan Anna-Liisasta.

Kirjassa on sekoitettu Juha Vikatmaa Juha Rihtniemeen. Juha Vikatmaa oli suomalainen poliitikko. Hän oli kokoomuksen kansanedustaja ja oikeustieteen tohtori. Hänen uransa katkesi yllättäen itsemurhaan vuonna 1974.

Ilta-Sanomat kysyi kustantajalta, miten virhe aiotaan korjata.

– Ensinnäkin olemme hyvin pahoillamme siitä, että teimme virheen, kustannuspäällikkö Joni Strandberg WSOY:stä kertoo.

Vedetäänkö kirja pois myynnistä vai tuleeko kirjaan korjauslehti?– Korjaamme virheen joka tapauksessa. Mietimme vielä yhdessä Suvi Rihtniemen kanssa, millä tavalla virhe korjataan. Asiasta keskustellaan Suvi Rihtniemen kanssa maanantaina, Strandberg painottaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    2. 2

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    3. 3

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    4. 4

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    5. 5

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    6. 6

      Yli 700 evakuoitu Espanjan Andalusiassa metsäpalon takia – upea luontonähtävyys vaarassa tuhoutua

    7. 7

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    8. 8

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    9. 9

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    10. 10

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    11. Näytä lisää

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    2. 2

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    3. 3

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    4. 4

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    5. 5

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    6. Näytä lisää