Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Sipilä kiisti riidan kuntien työntekijäliittojen kanssa: ”Olisipa ollutkin dramatiikkaa”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiistää, että hallitus olisi riidellyt kilpailukykysopimuksen vaikutuksesta kuntatalouteen.
Juha Sipilän mukaan hallitus tekee sen, mitä kilpailukykysopimuksessa on sovittu.

Kuntatyöntekijät ovat uhanneet jättää kilpailukykysopimuksen allekirjoittamatta, jos hallitus ei kompensoi kilpailukykysopimuksesta aiheutuvia menetyksiä kunnille.

Kuntatalous on Sipilän mukaan vahvistumassa ensi vuonna. Hallitus on hänen mukaansa sitoutunut seuraamaan kilpailukykysopimuksen ja budjetin vaikutusta kuntataloudelle ja tarvittaessa puuttumaan tilanteeseen.

– Kesärannan seinien ulkopuolella on kuulemma puhuttu dramatiikasta. Olisipa ollutkin dramatiikkaa, Sipilä aloitti Valtioneuvoston linnassa pidetyn tiedotustilaisuuden.

Hallitus ei kuitenkaan pystynyt vielä varmaksi lupaamaan kilpailukykysopimuksen kylkeen luvattuja veronkevennyksiä. Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan verotusta kevennetään 515 miljoonalla, jos kilpailukykysopimuksen kattavuus on yli 90 prosenttia.

– Nyt tehdyt veropäätökset pohjautuvat siihen oletukseen, että kattavuus on 90 prosenttia. Jos se on jotakin muuta, toimimme sen mukaan, Sipilä sanoi.

Valtio on ottamassa ensi vuonna 5,5 miljardia euroa uutta velkaa. Se on 0,3 miljardia enemmän kuin tänä vuonna.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  2. 2

    Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

  3. 3

    Suosikkijuontaja Anna Perho purskahti itkuun suorassa lähetyksessä – jätti hyvästit radiolle

  4. 4

    Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

  5. 5

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  6. 6

    Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

  7. 7

    Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan – tylynä Fuengirola-lehdessä mielensäpahoittajalle: ”Kannattaisi palata Suomeen kylmähoitoon”

  8. 8

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  9. 9

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  10. 10

    Säätilaan odotettavissa huomattava muutos – vapunpäiväksi on luvassa upea ilma!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  3. 3

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  4. 4

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  5. 5

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  6. 6

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  7. 7

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  8. 8

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  9. 9

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  10. 10

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  2. 2

    Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

  3. 3

    Suosikkijuontaja Anna Perho purskahti itkuun suorassa lähetyksessä – jätti hyvästit radiolle

  4. 4

    Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

  5. 5

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  6. Näytä lisää