Signe, Varma

Kotimaa

Urho Kaleva Kekkosen kuolemasta 30 vuotta – näin IS uutisoi asiasta

Julkaistu:

UKK
”Isännättä jääneen Tamminiemen valot loivat rauhallista valoa synkkään yöhön”, kertoi Ilta-Sanomat 1.9.1986.
Presidentti Urho Kaleva Kekkosen kuolemasta tulee tänään keskiviikkona kuluneeksi 30 vuotta. Hän kuoli 31. elokuuta 1986.

Ilta-Sanomat uutisoi 1.9.1986 Kekkosen poismenosta etusivun otsikolla Suomi suree suurmiestään. Päivän lööpissä oli Kekkosen kuva ja ytimekäs teksti UKK 1900–86.

”Liput laskivat puolitankoon ja koko Suomi hiljeni eilen kunnioittamaan edesmenneen tasavallan presidentin Urho Kaleva Kekkosen muistoa. Kuolinuutisen levittyä varhain aamulla helsinkiläiset alkoivat hiljalleen kerääntyä presidentti Kekkosen Tamminiemen kodin lähettyville. Päivän mittaan Tamminiemen porteille kertyi suuret määrät kukkalaitteita”, jutussa todettiin.

”Useimmat olivat nimettömiä myötätunnon ilmaisuja, tuojinaan nuoria ja vanhoja. – Hän oli ihannemies minulle, sanoi eräskin nahkatakkinen nuorehko mies ääni vavahdellen, kun hän kävi laskemassa portinpieleen kymmenen vaaleankeltaista ruusua.”

IS kertoi myös siitä, kuinka Kekkosen kuolema pysäytti maailman johtomiehiä ja valtionpäämiesten surunvalittelusähkeitä tulvi presidentin kansliaan. Ulkomaisten politiikan asiantuntijoiden mukaan Kekkosen kuollessa yksi aikakausi päättyi koko Euroopassa.

Kolmossivulla kerrottiin presidentin viimeisestä yöstä. Itsenäisen Suomen näkyvin valtiomies kuoli rakastamassaan Tamminiemessä sunnuntaiyönä kello 1.00.

”Syksyn ensimmäinen myrsky tuiversi vielä koivuissa, kun Matti Kekkonen kello 3.20 saattoi isänsä ruumiin sairasautoon raskaan yön jälkeen. Edessä oli enää koruton matka pois kotoa.”

”Isännättä jääneen Tamminiemen valot loivat rauhallista valoa synkkään yöhön. Myrskyn jäljiltä tyyntynyt aamu alkoi tavalliseen tapaan lipunnostolla. Mutta tällä kertaa presidentin lippu kohosi vain puolitankoon.”

Lehdessä käytiin läpi Kekkosen elämää ja sitä, kuinka hän päätyi Lepikon torpasta Etykin isännäksi. Presidentin saavutuksia arvioivat muun muassa Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa, Paavo Väyrynen, Johannes Virolainen, Veikko Vennamo ja Pirkko Työläjärvi.

”Urho Kekkosen uran tähtihetkeksi muodostui Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösvaihe Helsingissä kesällä 1975. Suomen presidentin isännöimään Euroopan historian suurimpaan huippukokoukseen osallistuivat 33 Euroopan valtion sekä Yhdysvaltain ja Kanadan johtajat”, IS kertoi.

”Urho Kaleva Kekkonen oli Suomen tasavallan presidenttinä yli neljännesvuosisadan. Tuona aikana ja jo paljon ennen sitäkin hän oli persoona, joka huomattiin, josta puhuttiin, ja joka ei jättänyt ketään välinpitämättömäksi.”

”Kekkonen tajusi myös huumorintajun ja hyvien hermojen merkityksen politiikassa. Hänen lohkaisunsa muista olivat usein herkullisia, mutta hänestä itsestäänkin sanottiin joskus varsin suorasukaisesti.”

Kekkonen toimi Suomen tasavallan presidenttinä yhtäjaksoisesti yli 25 vuoden ajan. Pielavedellä 3. syyskuuta 1900 syntynyt Kekkonen valittiin presidentiksi J.K. Paasikiven jälkeen vuonna 1956. Hän toimi virassa aina vuoteen 1981 asti.

Yllä olevalle ISTV:n videolle on koottu 115 kuvaa UKK:n elämästä.

Millaisena sinä muistat Urho Kaleva Kekkosen? Kirjoita muistosi Suomen presidentistä alla olevaan kommenttikenttään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis kuuluu kadonneelle ruotsalaistoimittajalle Kim Wallille

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Näillä selityksillä Therese Johaug yritti välttää dopingtuomion – ja CAS ampui säälimättä alas niistä jokaisen

    6. 6

      Poliisi julkisti listan: Nämä 40 peltipoliisia välkkyvät nyt – 80 kameran ja 24 valvonta-auton sijaintia ei paljasteta

    7. 7

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    8. 8

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    9. 9

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    10. 10

      Justyna Kowalczykin valmentajalta tylyä tekstiä Johaugin tuomiosta: ”Sitä selitystä ei usko kukaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    8. 8

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    9. 9

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisikamerat ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    10. 10

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis kuuluu kadonneelle ruotsalaistoimittajalle Kim Wallille

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Näillä selityksillä Therese Johaug yritti välttää dopingtuomion – ja CAS ampui säälimättä alas niistä jokaisen

    6. Näytä lisää