Irma, Irmeli

Kotimaa

Valikko

Oletko elänyt yli varojesi? Asiantuntija neuvoo: Hoida ensimmäisenä nämä 3 asiaa

Talous
Yhä nuoremmat päätyvät velkaneuvonnan asiakkaiksi.
Vuodesta 1993 saakka Kuopion velkaneuvonnassa talous- velkaneuvojana toiminut Sirkka-Liisa Simonen sanoo, että asiakkaat ovat nuorentuneet pikavippibuumin myötä.

– Opiskelijoilta ja vastavalmistuneilta nuorilta tulee yhä enemmän yhteydenottoja. Välillä myös heidän vanhempansa saattavat olla meihin yhteydessä, Simonen kertoo.

Mikäli kohtaat maksuvaikeuksia, toimi näin:

Maksuvaikeuksiin kannattaa tarttua ripeästi, ennen kuin ongelmat ehtivät pahentua.

Mikäli olet elänyt yli varojesi, antaa Simonen kolme neuvoa.

1. Jos et selviydy maksuistasi laskuun merkityllä tavalla, ole välittömästi yhteydessä suoraan velkojaan. Yritä neuvotella maksusuunnitelmaa itsellesi sopivaksi.

2. Hoida aina ensimmäisenä asumiseen liittyvät kulut. Jos jätät vuokrat tai sähköt maksamatta, olet pian uusien ongelmien edessä, pahimmillaan kodittomana.

3. Ryhdy pitämään kirjaa tuloista ja menoista.

Simosen mukaan kaikilla ei ole kuitenkaan oman talouden kirjanpitoon taitoja tai motivaatiota.

Niitäkin on, ketkä palaavat velkaneuvojien asiakkaiksi yhä uudelleen ja uudelleen.

– Joskus käy niin, että kun kesäloman matkakulut on saatu lyhennettyä, tulee joulu, ollaan uudelleen veloissa, ja kierre jatkuu.

Apua pyritään antamaan nopeasti

Talous- ja velkaneuvonnat saavat runsaasti yhteydenottoja lomien jälkeen.

Joulun jälkeisen sesongin jälkeen myös heinäkuun lopulla ja elokuun alussa on vilkasta.

Yksityishenkilöiden avunpyyntöihin pyritään vastaamaan talous- ja velkaneuvonnassa nopeasti.

Esimerkiksi Kuopion velkaneuvontaan jono on noin kuukauden mittainen.

– Tavoitteemme on, ettei kukaan joudu odottamaan apua kuukautta pidempään. Jos on yhteydenottoja tulee runsaammin, tiivistämme työskentelyaikataulua, talous- ja velkaneuvoja Sirkka-Liisa Simonen kertoo.

Yleisesti ottaen velkaneuvontaan tulee yhteydenottoja kuitenkin melko tasaisesti ympäri vuoden.

– Meillä kesälomilla syntyneet velkaongelmat näkyvät vasta viiveellä, sanoo Jouni Muhonen luottotietorekisteriä ylläpitävästä Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    4. 4

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. 6

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    7. 7

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    8. 8

      Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

    9. 9

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    10. 10

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    4. 4

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. Näytä lisää