Uuno

Kotimaa

Valikko

Särkänniemen toimitusjohtaja delfiinien siirron salailusta: ”Se oli minun virheeni”

Julkaistu:

Särkänniemen toimitusjohtaja myöntää, että tiedotuslinja delfiinien siirrossa olisi voinut olla avoimempi.
Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä vastaa esitettyyn kritiikkiin delfiinien siirrosta. Tiedotuspimennon Seppälä ottaa omiin nimiinsä, vaikka olikin omien sanojensa mukaan sopinut asiasta poliisin ja turvallisuusviranomaisten kanssa.

Komisario Ismo Nykopp Sisä-Suomen poliisilaitokselta tosin sanoi aiemmin sunnuntaina STT:lle, ettei hänellä ole tietoa siitä, että poliisi olisi sopinut Särkänniemen kanssa tiedotuslinjasta.

Nykoppin arvion mukaan kyseessä oli Särkänniemen oma valinta, että siirto tehdään kaikessa hiljaisuudessa.

Yllä olevalla videolla näkyy yöllistä delfiinien siirto-operaatiota Särkänniemessä Tampereella.

– Olen tosi pahoillani siitä, etten vahvistanut eilen siirtoa. Halusimme varmistaa eläinten ja siirtoon osallistuvien henkilöiden turvallisuuden.

– Se oli ihan minun virheeni, etten vahvistanut asiaa silloinkaan kun se oli jo kaikkien tiedossa, Seppälä sanoo IS:lle.

Me käytiin itse paikan päällä katsomassa, ja vakuutuin paikasta.

– Olemme selvittäneet kaikki mahdolliset vaihtoehdot delfiinien uudeksi kodiksi, Seppälä vakuuttaa.

Toimitusjohtaja Seppälä kertoo, että vanhainkotihankkeet eivät ole vielä edes rakenteilla, joten sellaiseen Särkänniemi ei voinut delfiinejään siirtää.

Delfiinit siirrettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Attica Zoological Parkiin Ateenaan.

Eläimistä ei ole maksettu Särkänniemelle mitään. Särkänniemi tiedottaa, että Euroopan uhanalaisten lajien EEP-ohjelman lajikomitea antoi yksimielisen päätöksen, että eläimille paras sijoituspaikka on kreikkalainen Attica Park. Lajikomiteaan kuuluu Seppälän mukaan suuri määrä asiantuntijoita.

– Euroopan johtavat merinisäkäseläinlääkärit ja asiantuntijat ovat antaneet meitä velvoittavan lausunnon nimenomaan tästä paikasta, Seppälä kertoo IS:lle.

Siirtopäätös tehtiin jo kuukausia sitten samalla kun Tampereen delfinaarion lopettamisesta päätettiin. Tuleva sijoituspaikka päätettiin Seppälän mukaan kuitenkin nopeasti – vasta tällä viikolla.

Delfinaario joutui yhä rajumman arvostelun kohteeksi eläinsuojelijoiden taholta ja päätös sen sulkemisesta tehtiin vuonna 2015.

Jatkuvat poikaskuolemat olivat yksi syy asenneilmaston muutokseen. Sulkemista vaativat erityisesti Animalia, Oikeutta eläimille ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto.

Tulevassa paikassa altaiden koko on suurempi kuin Särkänniemessä. Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälän mukaan litramäärä on lähes kaksinkertainen Särkänniemen delfinaarioon verrattuna.

Alla on kartta delfiinien tulevasta sijoituspaikasta. Jos se ei näy, saat sen auki tästä.

Oikeutta eläimille -yhdistys on kritisoinut tulevaa sijoituspaikkaa muun muassa siksi, että Atticassa on matalammat altaat kuin Särkänniemessä.

Seppälä kertoo, että Ateenassa altaat ovat kuusi metriä syvät ja riittävät delfiineille. Seppälä on tyytyväinen, että Attica Zoological Parkin altaissa käytetään puhdistettua merivettä.

Attican pääallasta ei ole katettu, eikä delfiineille näin ollen oletarjolla varjoa. Seppälä myöntää, ettei pääallasta ole katettu, mutta kertoo, että asia täytyy vain ottaa sopeuttamisessa huolellisesti huomioon.

– On hieno asia, että meidän 30 vuotta sitten Floridasta tuodut kaksi vanhempaa eläintä pääsee näkemään vielä auringon ja vapaan taivaan, Seppälä iloitsee.

Seppälä kertoo, että puistossa on lisäksi kaksi pienempää allasta, joista toinen on kokonaan katettu ja toinen osittain.

Ateenalaispuistossa on kuollut viisi delfiiniä viimeisen seitsemän vuoden aikana. Seppälän mukaan kolme tai neljä näistä on poikaskuolemia.

– Poikaskuolemat ovat valitettavia, mutta niitä tapahtuu sekä luonnossa että ihmisten hoidossa, Seppälä sanoo.

Seppälä on vakuuttunut, että tuleva paikka on paras mahdollinen delfiineille.

– Kävimme itse paikan päällä katsomassa, ja vakuutuin paikasta, Seppälä kertoo.

Seppälä sanoo, että Attican eläintenhoitohenkilökunta ja eläinlääkäritoiminta ovat sitoutuneet eläinten hyvinvointiin. Oikeutta eläimille -yhdistyksen mukaan Atticassa muitakin ihmisiä kuin kouluttajia päästetään uimaan yhdessä delfiinien kanssa. Se aiheuttaa yhdistyksen mukaan stressiä eläimille.

Seppälä ei pystynyt sunnuntaina ottamaan kantaa asiaan. Hän kuitenkin vakuuttaa, että Särkänniemi on kuunnellut asiantuntijoita ja päättänyt sijoituspaikan suosituksen perusteella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

    2. 2

      Kuva kertoo kaiken – F1-sensaatio sai palkintopallilla inhottavan yllätyksen: ”Olen liian nuori!”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

    6. 6

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    7. 7

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    8. 8

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    9. 9

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    10. 10

      Bottas selitti kolariaan Räikkösen kanssa – ”Minulla ei ollut tilaa mennä muualle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    10. 10

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

    2. 2

      Kuva kertoo kaiken – F1-sensaatio sai palkintopallilla inhottavan yllätyksen: ”Olen liian nuori!”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

    6. Näytä lisää